Ekokumppaneiden kiertotalousnäyttely Pälkäneen pääkirjasto Arkissa
01.09.2023
10:00
29.09.202316:00
Syyskuun ajan Pälkäneen pääkirjasto Arkin näyttelytilassa pääsee tutustumaan kiertotalouteen. Ekokumppaneiden järjestämä näyttely sisältää monipuolisen tietopaketin aiheesta ja antaa kävijälle mahdollisuuden testata kiertotalousosaamistaan tähän suunniteltujen tehtäväkorttien avulla.
Lainaaminen kuuluu olennaisena osana kiertotalouteen ja Pälkäneen kirjasto järjestääkin kiertotalousnäyttelyn yhteydessä asiakkaille kyselyn lainatavaratoiveista. Kirjasto haluaa lisätä erityisesti lainattavien retkeilyvälineiden valikoimaansa. Kyselyyn voi vastata paperilomakkeella kiertotalousnäyttelyssä paikan päällä sekä kirjaston nettisivuilla syyskuun ajan.
Pälkäneen pääkirjastossa toimii tällä hetkellä Nepsy-välineiden lainaamo. Lisäksi kirjastosta voi lainata suunnistuskompassin, teleskooppisauvat, frisbeegolf-kiekkosetin ja mölkky- sekä curling-pelit, soittimia ja erilaisia lautapelejä. Kesän kynnyksellä kirjasto sai lainattavaksi Nuorisotoimelta myös potku- ja rullalautoja (skeittilaudat ja scootit) sekä niiden suojavarusteita.
Ekokumppanit Oy on Pirkanmaan Jätehuollon, Tampereen Sähkölaitoksen ja Tampereen kaupungin yhdessä omistama osakeyhtiö, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä Pirkanmaalla. Kiertotalousnäyttely järjestetään TREASoURcE-hankkeen pilottina viiden pirkanmaalaisen kunnan kirjastoissa vuosien 2023-2024 aikana. Pälkäne on kierroksen ensimmäinen kohde.
TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄ:
Ekokumppanit Oy/TREASoURcE-hanke
TAPAHTUMALAJI:
Muut tapahtumat, Lapsiperheet
Tapahtuman osoite:
Kehätie 4
36600 Pälkäne
MeNyt tapahtumat: