Kostianvirran koulurakennushanke
Pälkäneen kuntakeskukseen Onkkalaan valmistuu uusi yhtenäiskoulu.
Kunnan taloussuunnitelmaan 2025-2026 on varattu noin 20 miljoonan euron investointimääräraha uuden koulun suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiin. Uusi koulurakennus on toteutuessaan suurin yksittäinen investointi Pälkäneellä koskaan.
Rakennukseen tulee tilat esiopetukselle, 1.-9.-luokkien oppilaille sekä Pälkäneen lukiolle. Tilatarve ja tilojen eri käyttäjät tarkentuvat hankkeen aikana. Rakentaminen alkaisi aikaisintaan syksyllä 2025, ja rakennuksen käyttöönotto olisi syksyllä 2027.
Uuden koulun on suunniteltu sijoittuvan Kostia-areenan jatkeeksi nykyisen yläkoulu-lukiorakennuksen ja valtatie 12:n eli Lahdentien väliselle alueelle. Käytössä oleva koulurakennus on 1950-luvulta. Rakennuksen purku vaatii kaavamuutoksen.
Hanketyöryhmä
Koulurakennushanketta viedään eteenpäin hanketyöryhmässä, joka perustettiin loppuvuodesta 2023.
Työryhmän jäsenet:
Rainer Zeitlin, Pälkäneen kunnanhallituksen pj.
Jouko Saarikko, teknisen lautakunnan jäsen
Kirsi Koponen, sivistyslautakunnan jäsen
Mirva Elfving, kunnanvaltuuston pj.
Pauliina Pikka, kunnanjohtaja
Tiina Kivinen, sivistysjohtaja
Emmi Kleemola, Kostanvirran yhtenäiskoulun rehtori
Riitta Tiitola, Kostian yksikön apulaisjohtaja
Anu Muhonen, kiinteistöinsinööri
Harri Apell, tekninen johtaja, hanketyöryhmän puheenjohtaja.
Viestintävastaavana toimii kunnan markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Johanna Liukko.
Hanketyöryhmän kokouspöytäkirjat
Hanketyöryhmän kokouspöytäkirjoihin voit tutustua tässä:
Pöytäkirja 20.2.2024
Pöytäkirja 25.3.2024
Pöytäkirja 24.4.2024
Pöytäkirja 27.5.2024
Pöytäkirja 31.7.2024
Pöytäkirja 3.9.2024
Pöytäkirja 25.9.2024
Ajankohtaista
25.9. 2024 Hanketyöryhmä kävi läpi tilaohjelman luonnosta. Tilojen optimointia tehtävä ja neliökokoja tarkasteltava edelleen kriittisesti. Tilatavoite on 7 000 huonetilaneliötä. Tilaohjelman perusteella laaditaan kustannusarvio.
Alueen asemakaavasta on käyty viranomaisneuvottelu 23.9. Viranomaisille valmistellaan kaksi suunnitelmaa, joissa toisessa nykyinen koulu säilytetään, toisessa puretaan.
Hanke etenee aikataulussa.
3.9.2024 Nk. käyttäjäneuvottelut on pitkälti käyty. Tulevien tilojen käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä, että heitä osallistetaan hankkeeseen. Maaperätutkimuksista tulevalla rakennusalueella on saatu ensimmäisiä tuloksia, ja kaavahakemusta valmistellaan. Hanke etenee aikataulussa.
5.8.2024 Hankesuunnitelmasta vastaava Sitowise Oy on laatinut aikataululuonnoksen koulun suunnittelusta ja rakentamisesta.
27.5.2024 Osana hanketta on valmistunut selvitys Pälkäneen kouluarkkitehtuurista.
Uuden koulun hankesuunnitelman laatijaksi on valittu Sitowise Oy.
29.4.2024
Hanketyöryhmä ja Pälkäneen koulujen opetushenkilöstö tutustui Kangasalla Lamminrahkan uuden koulun tiloihin ja toimintoihin. Rakennus on otettu käyttöön syksyllä 2023.
9.4.2024
Hanketyöryhmän kokouksen 25.3. pöytäkirja on luettavissa. Kokouksessa määriteltiin alustavasti opetuksen ja muiden toimintojen tilatarpeita. Vieraana kokouksessa oli Valkeakosken kaupungin kasvatus- ja opetuspalveluiden suunnittelija Annika Nurminen, joka kertoi monipuolisesti Sorrilan kouluhankkeesta. Rakentaminen on käynnissä ja koulu otetaan käyttöön 2025.
Kaavamuutos
Hankkeen toteuttamiseksi nykyistä asemakaavaa on muutettava.
Nykyisessä asemakaavassa yläluokkien koulurakennus on suojeltu, mikä voi vaikeuttaa uuden koulurakennuksen ja sen pihatoimintojen sijoittamista kortteliin. Asemakaavan muutoksessa huomioidaan myös edellytykset koulumatkojen liikenneturvallisuudelle, muun muassa osoittamalla paikka uudelle, Kostianvirran ylittävälle jalankulun ja pyöräilyn sillalle Lahdentien sillan vieressä.
Asemakaavan laatimisen aikana siitä voi esittää mielipiteensä kuka tahansa, jonka oloihin kaava vaikuttaa. Lue lisää kaavamuutoksesta.
Selvitys Pälkäneen kouluarkkitehtuurista
Arkkitehti Helena Väisänen / Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen suunnittelee koulualueen asemakaavamuutosta. Hän on laatinut oheistyönä ja osana kouluhanketta selvityksen Pälkäneen kouluarkkitehtuurista.
Julkaisu tarjoaa tietoa Pälkäneen kouluverkon vaiheista 1800-luvulta lähtien.
Tutustu julkaisuun: Selvitys Pälkäneen kouluarkkitehtuurista 2024