Hankkeet

Pälkäneen kunta on mukana monissa yhteistyöhankkeissa paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa.

Kolmen kunnan matkailun kehittäminen

Kangasalan, Kuhmoisten ja Pälkäneen kunnat kehittävät yhteistä matkailualuetta Lakeland Villages -brändin alla. Yhteinen kehittämisprojekti alkoi  matkailualueen konseptoinnilla keväällä 2023. Yhteistyö sai jatkorahoituksen vuosille 2026 – 2027.  Lakeland Villages -hankkeessa rakennetaan uudenlaista matkailutoimijoiden verkostoa, joka vahvistaa alueen yrittäjien yhteistyötä, kestävää kasvua sekä kansainvälistä vetovoimaa.

Lakeland Villages

Osaava työnantajuus, OTA-hanke

OTA Etelä-Pirkanmaa – Osaava työnantajuus on Etelä-Pirkanmaan alueella (Akaa, Pälkäne, Urjala ja Valkeakoski) toimiva työnantajuuden ja työllisyyden kehittämishanke.

Sen pääteemana on monimuotoinen (ulkomaalaistaustainen, osatyökykyinen ja -työhaluinen) työvoima. Hanke on alkanut keväällä 2024.

OTA-hanke

Oiva Pälkäne

Oiva Pälkäne -hanke on tarkoitettu 18–64-vuotiaille työelämän ulkopuolella oleville pälkäneläisille. Tavoitteena on auttaa asiakkaita osattomuudesta osallisuuteen ja auttaa kohti työ- tai koulutuselämää sekä kehittää yhteisösosiaalityötä eri sidosryhmien kanssa.

Hanke käynnistyi syksyllä 2024.

OivaPälkäne -logo

Oiva Pälkäne -hanke

Pirkanmaan ilmastoverkoto

Pälkäneen kunta on mukana Pirkanmaan ilmastoverkostossa, joka on yritysten ja yhdistysten ilmastotyön tueksi perustettu maksuton yhteistyöverkosto. Verkoston jäsenet saavat tietoa, asiantuntija-apua ja vertaistukea ilmastotyöhönsä.

Yritys tai yhteisö voi liittyä mukaan asettamalla toiminnalleen vähintään yhden ilmastotavoitteen.

Ilmastoverkosto perustettiin keväällä 2023.

logo ilmastoverkosto

Lue lisää

Päättyneet hankkeet

Yhteinen Pälkäne 1 & 2 -hankkeet

Yhteinen Pälkäne -hanke toteutui 1.8.2021 – 31.1.2023. Vastuullinen toteuttaja oli Pälkäneen Yrittäjät ry. Hankkeen tavoitteena oli luoda yhteishenkeä ja lisätä yhteistyötä kaikkien yhteisen edun saavuttamiseksi. Hankkeen kohderyhminä olivat kaikki kuntalaiset, kausiasukkaat, yhdistykset, kylät, yritykset ja kunnan organisaatiot. Hanke tiivistyi suureen Ihana Pälkäne -tapahtumaan, joka kokosi kaikki toimijat yhteen kesällä 2022.

Työ jatkui 2023 alkaneessa Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeessa. Sen ytimenä oli kaksi toisiinsa kytkeytyvää osa-aluetta: kolmas ja neljäs sektori Pälkäneen voimavarana sekä kylien Pälkäne. Hankkeen aikana toteutettiin muun muassa kuusi Älykäs kylä -strategiaa. Yhteinen Pälkäne 2 päättyi vuoden 2025 lopussa. Lue lisää Yhteinen Pälkäne -sivustolta.

Pälkäneen yhteisötalot -hanke

Tavoitteena oli suunnitella ja konseptoida yhteisöllinen, senioriasumisen suunniteltu talo. Talossa jokaisella asukkaalla olisi käytössä oma asunto. Lisäksi mahdollisimman suuri osa talosta varattaisiin yhteiseksi oleskelu- ja käyttötilaksi.

Hankkeen toteuttamisaika oli 1.6.2021 – 30.10.2022. Hankkeen hallinnoija ja rahoituksen hakija oli Pälkäneen kunta. Yhteistyössä kunnan kanssa hanketta toteutti Pelargon Oy sekä Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys.
Lue lisää hankkeen toteuttamisesta
Sydäntalojen sivusto

Pälkäneen kulttuurireitit -hanke

Pälkäneen kunta toteutti hankkeen ajalla 1.1.2020-31.8.2021. Hanke sai rahoitusta EU:n maaseuturahastolta ja Leader Pirkan Helmeltä.

Hankkeen tavoitteena oli kerätä yhteen Pälkäneen kulttuurihistoriallinen tieto, suunnitella ja toteuttaa laadukkaita kulttuurimatkailureittejä eri puolille Pälkänettä, sekä kerätä reittitiedot ja niiden takana olevat tarinat matkailijan ja kuntalaisten saataville. Reiteille tuotettiin myös virtuaaliopastuksia, jolloin reitit ovat kaikkien saavutettavissa. Valmiit reitit tarjoavat matkailijoille valmiiksi suunniteltuja matkailumahdollisuuksia oheispalveluineen ja opastuksineen. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä paikallisten yhdistysten, yritysten, kuntalaisten ja seudun verkostojen kanssa.
Lue lisää Visit Pälkäneen sivuilta.

 

© Pälkäne 2026 creative crue logo