Keskusta-alue
Pälkäneen kuntakeskuksesta, Onkkaalasta, löydät kaikki arjen tärkeät palvelut. Lisäksi se sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella – autoilet Tampereelle tai Hämeenlinnaan noin puolessa tunnissa.
Kostianvirran kylä
Kostianvirran kylään eli Roholan kaava-alueelle rakentuu mukava ja turvallinen asuinalue. Kuntakeskuksen palvelut ja harrastukset ovat käden ulottuvilla. Metsää ja rantaviivaa virkistäytymiseen löytyy vierestä. Lahdentietä pitkin ajat Tampereelle ja Hämeenlinnaan puolessa tunnissa.
Aitoo
Aitoo on omaleimainen ja vireä kylä, joka saattaa olla sinulle esimerkiksi Kirkkareista tai läheisestä Sappeen matkailukeskuksesta tuttu. Aitoossa elät keskellä rauhallista suomalaista maalaismaisemaa, silti palveluiden läheisyydessä.
Luopioinen
Luopioisten sijaitsee kauniin Kukkiajärven kainalossa. Kirkonkylä on tiivis ja siltä löytyy hyvät palvelut päiväkodista alakouluun, kirjastoon ja liikuntamahdollisuuksiin. Luopioisissa asuu aktiivisten ja luovien ihmisten yhteisö.
Rautajärvi
Kylä harjun reunalla katsoo yli peltoaukeiden Laipanmaan erämaan metsiin ja kohti Kukkiajärveä. Luonto on Rautajärvellä läsnä. Voit nähdä hirven uimassa, saukot mäkeä laskemassa tai ilvekset niityllä kisailemassa.
Tutustu Pälkäneeseen
Pälkäne on elämää sykkivä, noin 6 200 asukkaan kunta eteläisellä Pirkanmaalla. Tutustu Pälkäneeseen asuinpaikkana.
Tutustu tästäKaupunkien keskellä, ihan maalla
Kuntakeskus Onkkaala kattavine peruspalveluineen sijaitsee kahden vesistön välissä valtatie 12:n varrella. Myös monissa Pälkäneen kylissä on kokoonsa nähden hyvät palvelut. Kaupunkeihin hurautat Pälkäneeltä puolessa tunnissa.
Etäisyyksiä Pälkäneeltä
| Tampere | 30 min |
| Hämeenlinna | 30 min |
| Lahti | 1 h 15 min |
| Helsinki-Vantaa | 1 h 30 min |
Haluaisitko lisätietoja tai käydä paikan päällä tutustumassa tonttiin? Ota yhteyttä kuntaan – palvelemme sinua henkilökohtaisesti kaikissa kysymyksissäsi!
Kunnan tontin voit varata Pälkäneen kunnan karttapalvelun kautta.
Seuraa ajankohtaisia kuulumisiamme KotiPälkäneeltä Facebookissa ja Instagramissa.
