Kunnanhallitus käsitteli Pälkäneen Aluelämpö Oy:n ajankohtaiskatsauksen ja antoi yhtiölle omistajaohjausta. Pälkäneen Aluelämpö Oy:n hallitus esittää, että yhtiön nimeksi muutetaan Pälkäneen Energia Oy. Uusi nimi kuvaa paremmin yhtiön toimintaa, joka on viime vuosina laajentunut selvästi. Lisäksi Aluelämpö Oy selvittää uuden kesälämpökattilan hankkimista Onkkaalan lämpölaitokselle. Toteutuessaan hanke vähentäisi energian tuotantokustannuksia ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Kunnanhallitus kannatti molempia ehdotuksia.
Kunnanhallitus käsitteli ehdotuksen vuoden 2027 veroprosenteista. Veroprosentteihin ei esitetä muutoksia suhteessa nykyiseen.
Lisäksi kunnanhallitus päätti myöntää välirahoitusta Sappeen matkailun kehittämisyhdistykselle lähipyöräilyhankkeen loppuun saattamiseen sekä omavelkaisen takauksen Pälkäneen Asuntotuotannolle Kutojantie 3:n peruskorjauksen toteuttamiseen.
Kunnanhallitus käsitteli myös vastauksen tarkastuslautakunnan vuoden 2027 arviointikertomukseen sekä lausuntoa hallituksen esitykseen kuntalain 137 §:n muuttamiseksi.
Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla loppuviikosta.
