Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki

Esiopetus on tärkeä ajanjakso lapsen elämässä, sillä se tukee lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen järjestämisen lähtökohtana ovat kunkin lapsen ja lapsiryhmän vahvuudet sekä oppimis- ja kehitystarpeet. Lapsen kannalta on tärkeää, että tuki muodostaa jatkumon varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aikana sekä lapsen siirtyessä perusopetukseen. Huoltajan ja lapsen kanssa tehdään yhteistyötä tukeen liittyvissä asioissa. Lasta kuullaan ja hänen mielipiteensä otetaan huomioon.

Oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä ja ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla pyritään ennaltaehkäisemään vahvempien tuen tarpeiden muodostumista toteuttamalla sellaisia opetusjärjestelyjä ja tukimuotoja, joista hyötyvät useat lapset. Mikäli ryhmäkohtaiset tukimuodot ovat riittämättömiä, niin lapsella on oikeus saada lapsikohtaisia tukitoimia viipymättä.

Lapsikohtaisia tukitoimia annetaan yksilölliseen tarpeeseen perustuen ja säännöllisesti. Lapsikohtaiset tukitoimet järjestetään tuen tarpeen arvioinnin ja tukea koskevan päätöksen perusteella lapsen omassa esiopetuksen toimipaikassa. Lapsikohtaisia tukitoimia ovat säännöllinen erityisopettajan antama opetus osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä, erityisopettajan opetus pienryhmässä kokoaikaisesti, tulkitsemis- ja avustajapalvelut ja apuvälineet.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) osallistuu lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen suunnitteluun ja arviointiin tarvittaessa. Veon antama tuki voi olla lapsikohtaista ja/tai ryhmässä toteutettavaa opetusta. Tuki voi olla säännöllistä, osa- tai kokoaikaista. Sitä voidaan toteuttaa samanaikaisopetuksena tai yhteisopettajuutena lapsen ryhmän opettajan kanssa. Veon asiantuntemusta hyödynnetään myös henkilöstön ja huoltajien konsultoinnissa.

Tuen uudistus alkaen 1.8.2025

Opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleman perusopetuslain muutoksen seurauksena oppimisen tuki uudistuu esi- ja perusopetuksessa. Uudistus perustuu pääministeri Orpon hallitusohjelmaan. Laki perusopetuslain muuttamisesta (1090/2024) on hyväksytty 30.12.2024 ja lainsäädännön muutos tulee pääosin voimaan 1.8.2025. Oppimisen tuen uudistus ei muuta varhaiskasvatuksessa annettavaa tukea.

Perusopetuslain ja siihen liittyvien lakien muutoksesta johtuen esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet on päivitetty.  Ensisijaisesti muutokset opetussuunnitelman perusteissa liittyvät oppimisen tukea käsittelevän luvun uudistamiseen kokonaan. Perusteet ja sen mukaan päivitetty paikallinen suunnitelma astuvat voimaan 1.8.2025. Muutoksen myötä tuen kolmiportaisuus poistuu ja keskeisenä tukitoimena on lapsiryhmässä toteutettavat opetusjärjestelyt ja tukimuodot.

Ryhmäkohtaisia tukimuotoja ovat opettajan antama yleinen tukiopetus, opettajan antama opetuskielen tukiopetus ja erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat osa esiopetuksen kaikkea toimintaa ja keskeinen osa esiopetuksen toimintakulttuuria. Ne suunnitellaan ja toteutetaan paikallisesti ja kytkeytyvät suoraan sekä esiopetusryhmän että koko yhteisön tarpeisiin. Kaiken perustana on opettajien ja muun henkilöstön osaaminen, moniammatillinen yhteistyö sekä näiden kehittäminen ja johtaminen.

Esiopetusta kehitetään ja järjestetään inkluusion periaatteiden mukaisesti. Periaatteisiin kuuluu kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen, sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys.

Inklusiiviset periaatteet

© Pälkäne 2025 creative crue logo