Tervetuloa Pälkäneen lukioon!

Pälkäneen lukio on kotoisa melkein 100 opiskelijan lukio vain reilun 30 kilometrin päässä Tampereelta Lahden suuntaan. Bussiyhteydet ovat pääasiallisesti hyvät, ja meillä käykin opiskelijoita muun muassa Tampereelta, Kangasalta ja Luopioisista. Pälkäneen lukion opiskelijamäärä on ollut kasvusuuntainen jo useamman vuoden ajan. Lukiossamme kohdataankin opiskelija kaikkine lahjoineen ja tarpeineen sellaisena kuin hän on. Hae lukiomme yleislinjalle tai Koripallo- ja urheilulinjalle ja tule osaksi ihanaa joukkoamme!

Yhteisöllisyys, kivat valinnaiset, urheilulinja ja kansainvälisyyttä

Koulumme kantava teema on yhteisöllisyys. Opetusryhmämme ovatkin suhteellisen pienet, joten opimme tuntemaan opiskelijamme hyvin ja pystymme antamaan yksilöllistä opetusta. Vahvistamme yhteisöllisyyttä arkipäivän ohella erilaisissa tapahtumissa, kuten yökoulussa sekä ykkösten Ruotsin-reissulla Tukholmaan. Lukiollamme toimii myös aktiivinen opiskelijakunnan hallitus, joka järjestää opiskelijoille toimintaa pitkin lukuvuotta.

Meillä voit yleislinjan lisäksi opiskella urheilulinjalla. Koripalloa treenataan yhteistyössä  Pälkäneen Luja-Lukon kanssa. Kimmo Ketolan ohjauksessa. Muita lajeja treenataan yhteistreeneissä, ja lajitreenit tehdään oman valmentajan ohjeiden mukaan lukiomme liikunnanopettajan avustuksella. Linjalle haetaan yhteishaussa.

Lukiomme tarjoaa valinnaisena myös kotitaloutta, josta voit suorittaa jopa lukiodiplomin, aivan kuten kuvataiteesta, musiikista ja liikunnastakin. Kaiken tämä ohella voit myös osallistua esimerkiksi musikaaliin joko esiintyjänä tai lavastajana, heittäytyä ilmaisutaidossa tai lähteä luontoon vaelluskurssilla ja saada näistä kaikista opintopisteitä.

Lukiollamme on myös vahva pohja kansainvälisyydessä European School Network-vaihtojen kautta. Lukiolaisemme pääsevät siis halutessaan ympäri Eurooppaa viikon vaihtoon lentolipun hinnalla. Kv-kohteita on muun muassa Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Hollannissa.

Palautetta opiskelijoiltamme

Mikä on parasta Pälkäneen lukiossa? Miksi valitsit Pälkäneen lukion?

”Pienen koulun luoma yhteisöllisyys. Eniten olen koulussa tykännyt siitä, että opettajilla on hyvin opiskelijakohtainen tuntemus ja halu tietää opiskelijoista paljon. Valitsin Pälkäneen lukion, koska se oli mutkattomin ratkaisu sekä koska olin kuullut siitä paljon hyvää vanhemmilta kavereiltani.”

”Pälkäneen lukiossa on hyvät opettajat. Pienen ryhmäkoon takia opettajat voivat tutustua opiskelijoihin paremmin, minkä vuoksi opettajat tietävät oppilaiden vahvuudet ja kehittämisen kohteet.”

”Pälkäneen lukiossa on hyvin rauhallinen ja ystävällinen ympäristö.”

”Opettajilta saa aina tarvittaessa apua niin koulutehtäviin kuin myös muihinkin asioihin.”

”Lukio on pieni ja yhtenäinen ja apua saa yksilöllisemmin.”

© Pälkäne 2026 creative crue logo