Taiteen perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua eri taiteenalojen opetusta. Kullakin taiteenalalla on valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin pohjautuva opetussuunnitelmansa, josta selviävät opetuksen tavoitteet, sisällöt sekä arviointimenetelmät.
Taiteen perusopetus on säännöllistä ja tavoitteellista, pitkäjänteistä toimintaa, joka etenee vuodesta toiseen. Taiteen perusopetuksessa lapsi ja nuori voi kehittää itsensä ilmaisemista ja löytää elämäänsä rikastuttavan elinikäisen harrastuksen tai tien ammattiuralle.
Pälkäneellä järjestetään taiteen perusopetusta tanssin, kuvataiteen ja käsityön sekä musiikin aloilla. Alla olevien linkkien kautta pääset tutustumaan lähemmin kouluissa tarjottavaan opetukseen.
Uusien oppilaiden haku on keväisin toukokuussa. Tarkemmat tiedot ajankohdasta ja ilmoittautumisohjeet saat koulujen sivuilta.

Balettikoulu

Kuvataide- ja käsityökoulu Emil
Musiikkiopisto
Musiikkiopiston soitinpajat
Mikä on soitinpaja?
Soitinpajassa oppilas pääsee yksilöohjauksessa kokeilemaan soitonopetusta soitonopettajan johdolla, yksi oppilas kerrallaan. Pajassa käytetään musiikkiopiston soittimia ja ne puhdistetaan joka käytön jälkeen. Valittavissa on useita eri soittimia! Yksi opetuskerta on 20 minuuttia ja ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen. Seuraavilta kerroilta peritään maksu. Mikäli oppilas ei saavu hänelle varattuun ilmaiskertaan, myös siltä kerralta peritään maksu.
Pajoja järjestetään Valkeakoskella, Pälkäneellä ja Akaassa yleensä syksyisin ja keväisin ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tervetuloa kokeilemaan!
Katso lisätietoa soitinpajoista ja maksuista
Lisätietoa voit saada TPO Taiteen Perus Opetuksen nettisivulta, ja lisätietoa täältä