Laskutus

 

Laskutusaikataulu
Lukeman ilmoituspäivä Laskutusajankohta Arviolaskutuskausi, jos lukemaa ei ole ilmoitettu
15.2. Maaliskuu tammikuu-maaliskuu
15.5. Kesäkuu huhtikuu-kesäkuu
15.8. Syyskuu heinäkuu-syyskuu
15.11. Marraskuu lokakuu-joulukuu

Asiakkaat voivat valita laskutustavaksi 1) toteutuneen veden kulutuksen mukaan laskutuksen tai 2) arviolaskutukseen perustuvan laskutuksen.

Valitessa laskutavaksi 1), tulee siitä ilmoittaa Vesihuoltolaitoksen sähköpostiin: vesilaskutus@palkane.fi

Vaihtoehdon 1 mukaan asiakas ilmoittaa mittarilukemansa ylläoleviin päiviin mennessä kulutusweb järjestelmän kautta. Laskutus toteutuu mittarinlukupäivien perusteella. Ennakkoja ei peritä. Mikäli asiakas ei kuitenkaan toimita lukemia säännöllisesti, pyydetään lukemia seurannan yhteydessä ja tuolloin maksettavaksi tulee luentakertojen välinen kulutus eli enintään 12 kuukautta.

Vaihtoehto 2 mukaisesti asiakasta laskutetaan neljä kertaa vuodessa, mutta näistä maalis-, kesä- ja joulukuun laskut ovat arviolaskuja ja syyskuun lasku tasauslasku (laskulla myös arviomaksu tulevalle kaudelle). Arviolasku perustuu vanhoilla kuluttajilla aina edelliseen mittarilukemaan. Uusien liittyjien kohdalla kulutus arvioidaan esim. henkilöluvun mukaan. Tasauslaskussa laskutetaan veden kulutus ja/tai jätevesimaksu edellisestä todellisesta lukemasta uuteen lukemaan ja laskun loppusummasta vähennetään tällä välillä perityt ennakot. Mikäli ennakot ovat olleet suuremmat kuin todellinen kulutus osoittaa, liikaa peritty summa palautetaan asiakkaalle.

Vesimittarilukeman voi ilmoittaa oheisen linkin kautta. Ne asiakkaat, jotka eivät ilmoita toukokuun loppuun mennessä vesimittarinlukemaa, saavat mittarinlukukortin postitse. Lukeman ilmoittamista varten tarvitsette kulutuspisteen numeron ja maksajan numeron ja nämä tiedot löydätte laskulta. Kulutuslukeman ilmoitus

OMISTAJAN MUUTOSILMOITUS/VESISOPIMUKSEN TEKEMINEN

Omistajan vaihdoksen yhteydessä tehdään ns. loppulasku, joka perustuu todelliseen lukemaan. Asiakkaan vaihtuessa sopimuksen tehnyt kiinteistön vanha omistaja on vastuussa vesi- ja jätevesimaksuista kunnes mittarilukema on ilmoitettu laskutukseen. Omistajan- tai maksajanvaihdoksen muutosilmoituksen pääset tekemään tästä linkistä.

Uuden omistajan tulee tehdä vesisopimus, ettei veden jakelu katkea.

Pyydämme myöskin toimittamaan tiedon onko vesiliittymä siirtynyt kaupan mukana.