03.05.2023

Ilmastoverkosto tukee monipuolisesti yrityksen ja yhdistyksen ilmastotyötä

Yhä useampi yritys ja yhteisö on ottanut ilmastovaikutusten seuraamisen ja päästöjen vähentämisen pysyväksi osaksi toimintaansa. Pälkäneen kunta on mukana Etelä- ja Lounais-Pirkanmaan ilmastoekosysteemihankkeessa, jonka tavoitteena on tukea ja vauhdittaa alueella toimivien yritysten ja yhdistysten ympäristövastuuta ja ilmastotoimia.

Osana hanketta rakennetaan ilmastoverkostoksi nimettyä toimintamallia. Kyse on yhteistyöverkostosta, johon yritys tai yhdistys voi liittyä jäseneksi saamaan tukea omiin ilmastotoimenpiteisiinsä. Verkoston toiminta on maksutonta, ja on tarkoitettu hankkeen alueella, Pälkäneellä, Akaassa, Punkalaitumella, Sastamalassa, Urjalassa ja Valkeakoskella, sijaitseville yrityksille tai yhdistyksille.

Ilmastoverkoston hankekoordinaattori Anu Salminen kertoo, että mukaan on liittynyt tähän mennessä 16 jäsentä, jotka edustavat hyvinkin erilaisia toimialoja, muun muassa teollisuutta, jätehuoltoa, matkailua ja vapaa-aikaa, biotaloutta, ruokapalveluita ja taloushallintoa. Mukana on myös muutamia yhdistyksiä.

– Verkoston tarjoamat mahdollisuudet ja hyöty ovat saaneet positiivisen vastaanoton. Ovet ovat avoinna kaikille ilmastotyöstä kiinnostuneille riippumatta siitä, onko ilmastopohdinnoissaan alkumetreillä vai pidemmällä, sanoo Salminen.

Asiantuntija-apua ja vertaistukea

Verkoston päätehtävänä on tukea monipuolisesti ja asiantuntevasti jäsentensä ilmastotyötä ja innostaa siihen.

– Asiantuntija-apua ja luotettavaa tietoa ilmastotyön tueksi saa verkoston piiristä, jolloin tietoa tarvitse hakea itse useista eri lähteistä.

Verkosto kokoontuu muutamia kertoja vuodessa erilaisten sisältöjen äärelle, ja jäsen voi valita tilaisuudet, joihin haluaa osallistua. Webinaareihin kutsutaan puhujiksi tuoreinta tietoa tarjoavia asiantuntijoita. Tulevien kokoontumisten teemoina ovat muun muassa kiertotalous, yrityksen ilmastoviestintä ja ilmastonmuutoksen hillintä maataloudessa. Vuosikalenteriin kuuluvat myös ilmastoklinikka ja yritysvierailu. Jäseneksi liittyminen, tuki ja tilaisuudet ovat maksuttomia.

Erityisen arvokkaana Salminen pitää sitä, että verkostossa voi jakaa omia kokemuksia ja saada oppia muilta. Muiden tarinat ja esimerkit auttavat hahmottamaan, millaisia erilaisia ilmastotoimenpiteitä organisaatiot voivat tehdä. Saattaa olla jopa niin, että verkoston tuella yritys saa oivalluksen uusista liiketoimintamalleista, sanoo Salminen.

Yksi tavoite on riittää

Jäsenyyden ehtona on se, että organisaatio asettaa itselleen yhden ilmastopäästöjä vähentävän tavoitteen vuoden ajaksi. Tavoitteena voi olla esimerkiksi kierrätyksen kehittäminen, matkustuksen ja kuljettamisen vähentäminen, uusiutuvan energian käytön lisääminen tai tuotantoprosessin muuttaminen asteittain vähäpäästöisemmäksi.

– Tavoite voi olla pieni parannus tai isompi päämäärä – molemmat ovat yhtä arvokkaita. Yritykset ovat erikokoisia ja eri toimialoilta ja erilaisessa vaiheessa ilmastotyössään. Jokainen valitsee tavoitteensa omista lähtökohdistaan.

– Hyvä tavoite ei kuormita yritystä liiaksi ja ole ylimitoitettu. Jos on vasta aloittelemassa ilmastotyötä, ensimmäinen etappi voi olla selvittää, millaisia päästöjä toiminnasta syntyy.

Ilmastotavoitteen toteutumista seurataan, ja se uusitaan vuosittain. Myös pidemmän aikavälin päämäärän voi asettaa, ja silloin tavoitteen saavuttamiseksi tehtävät toimenpiteet pilkotaan vuositasolle.

Ilmastotyöstä on tärkeää viestiä

Monet ilmastoystävälliset ratkaisut, esimeriksi hävikin välttäminen, tuovat yritykselle kustannussäästöjä. Kun tavoite on sellainen, josta yritys saa itsekin hyödyn, se innostaa ja motivoi. Verkostoon kuuluminen tuo yritykselle myös merkittävää imagollista hyötyä. – Yritys saa ilmastotyölleen näkyvyyttä niin verkoston sisällä kuin omien asiakkaidensa ja sidosryhmiensä keskuudessa. Annamme myös eväitä onnistuneen ilmastoviestinnän tekemiseen.

Ilmastovastuullinen toiminta vahvistaa parhaimmillaan yrityksen asemaa markkinoilla. – Yleinen ilmastotietoisuus kasvaa jatkuvasti, ja kuluttajat arvostavat yhä enemmän ponnisteluja ilmastoasioiden puolesta.

Salminen kehottaa tutustumaan verkoston toimintaan matalalla kynnyksellä. – Webinaarimme ovat kaikille avoimia ja maksuttomia eivätkä vaadi verkoston jäsenyyttä. Kannattaa tutustua tuleviin teemoihin ja hypätä rohkeasti kuulolle.

Tietoa ilmastoverkostosta ja sen jäsenistä, tulevien webinaarien ohjelma sekä jäsenhakulomake löytyvät osoitteesta ilmastoverkosto.fi. Katso myös LinkedIn-sivu Ilmastoverkosto – Pirkanmaa. llmastoverkoston taustalla olevaa Etelä- ja Lounais-Suomen ilmastoekosysteemihanketta rahoittaa ympäristöministeriö.