15.09.2021

Työpaikkailmoitus, MAANKÄYTTÖINSINÖÖRI

Pälkäne on noin 6 400 asukkaan pirkanmaalaiskunta lähellä Tamperetta (35 km), Hämeenlinnaa (42 km) ja Valkeakoskea (25 km). Kunta on tun-nettu kauniista järvi- ja kulttuurimaisemistaan, aktiivisista kylistä, mit-tavista metsäalueista sekä hyvistä liikuntamahdollisuuksista. Pälkäneellä sijaitsevat Sappeen vapaa-aikakeskus ja Laipanmaan upeat retkeilymaas-tot. Kunta halutaan säilyttää elinvoimaisena, puoleensavetävänä, yrittä-jäystävällisenä sekä taloudeltaan ja peruspalveluiltaan toimivana kunta-laisten yhteisönä.
Pälkäneen kunnalle haetaan MAANKÄYTTÖINSINÖÖRIÄ positiiviseen ja ke-hittyvään työyhteisöön. Maankäyttöinsinöörin työ on itsenäinen ja moni-puolinen tehtävä, joka pitää sisällään mm. kaavojen laatimista sekä ti-laamista, konsulttien ohjaamista, viranomaisyhteistyötä sekä asiakaspal-velua. Tehtäviin kuuluu lisäksi tonttien myyntiin ja markkinointiin liitty-viä tehtäviä sekä rakentajien neuvontaa yhdessä muiden viranhaltijoiden kanssa. Tehtävänkuva on mahdollista muokata valittavan henkilön osaa-mista vastaavaksi. Tehtävä täytetään 1.11.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemusta maankäytön suunnittelun tehtävistä. Tehtävään valittavalle on eduksi alan monipuolinen osaaminen, projektihallinnan taidot sekä nä-kemyksellisyys toimialan asioihin. Tehtävään toivotaan aktiivista ja oma-aloitteista henkilöä, jolla on hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot sekä halu työskennellä itsenäisessä työtehtävässä.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella Kuntrekry-järjestelmässä (www.kuntarekry.fi). Mahdollinen paperihakemus liittei-neen tulee toimittaa kunnan kirjaamoon 4.10.2021 klo 12 mennessä, os. Pälkäneen kunta, Keskustie 1, 36600 Pälkäne.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
rakennustarkastaja Tuomas Tikka, p. 040 758 8610,
tuomas.tikka@palkane.fi
kunnanjohtaja Pauliina Pikka, p. 040 573 6390,
pauliina.pikka@palkane.fi
Pälkäneellä 15.9.2021

14.09.2021

Katuvalojen toiminnassa häiriöitä

Onkkaalan keskustan alueella on katuvalojen toiminnassa häiriötä. Vikaa selvitetään parhaillaan.
Myöskin Syrjänharjun kuntoradan valoja on rikkoutunut kesän aikana, todennäköisesti ukkosen aiheuttaman virtapiikin vuoksi. Korjaustyöt myös siellä on aloitettu ja lamppuja vaihdetaan syksyn aikana.
Pälkäneen kunta / tekniset palvelut ja liikunta palvelut
23.08.2021

TIEDOTE TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÖPROSESSIN ETENEMISESTÄ

                   

 

Pälkäneen kunnan teknisen johtajan virka on ollut haettavana ajalla 4.8. – 19.8.2021. Virkaa haki määräaikaan mennessä yhteensä 13 hakijaa, joista 11 on tehtävään vaadittava muodollinen kelpoisuus.

 

Kunnanhallitus valitsi 3.8.2021 haastatteluryhmään Jyri Kankilan, Mirva Kittilän, Antti-Jussi Mikkolan, Tommi Vuorisen sekä Rainer Zeitlinin. Haastatteluryhmä on 20.8.2021 päättänyt kutsua haastatteluun kuusi hakijaa. Haastatteluihin kutsuttavat ovat:

 

rakennusinsinööri Harri Apell Ruovedeltä

DI Miia Asikainen Lappeenrannasta

insinööri (AMK) Tomi Teuho Nokialta

rakennusinsinööri Paavo Vuori Riihimäeltä

 

sekä kaksi hakijaa, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen haun tässä vaiheessa.

Haastattelut pidetään 26. – 27.8.2021. Virkavalinnasta päättää Pälkäneen kunnanvaltuusto kokouksessaan 21.9.2021.

 

Pälkäneellä 20.8.2021

 

Pauliina Pikka

kunnanjohtaja

 

040 574 6390

pauliina.pikka@palkane.fi

30.06.2021

TIEDOTE ONKKAALANTIEN PERUSPARANNUKSEN INFOTILAISUUDESTA

Pälkäneen kunnantalolla järjestettiin maanantaina 28.6.2021 infotilaisuus Onkkaalantien tietyllä tieosuudella liiketilaansa pitäville yrittäjille ja kiinteistön omistajille. Tilaisuudessa keskusteltiin Onkkaalantien kehittämisestä pysäköinnin ja tilavarausten osalta erityisesti Koulutien ja Nenä-pääntien välillä. Tilaisuuden järjesti Pirkanmaan ELY-keskus yhdessä kunnan toimijoiden kanssa. Paikalla olivat Minna Huttunen ja Antti Laine ELY-keskuksen liikennesuunnittelupuolelta sekä kunnan puolesta kunnanjohtaja Pauliina Pikka, tekninen johtaja Matti Vesava ja kaavoitusinsi-nööri Elina Joutsen. Yrittäjiä ja kiinteistön omistajia oli paikalla muutamia.

Tilaisuudessa esiteltiin Onkkaalantien parannussuunnitelmasta pysäköinnin osuus liikekiinteistö-jen kohdalta. Tilavarauksissa merkillepantavaa oli, että noin metrin verran täytyisi kiinteistöistä ottaa tilaa katualueeseen, jotta ajoradan lisäksi saataisiin turvalliselle pysäköinnille ja jalanku-lulle riittävästi tilaa.


ELY:n esittämässä suunnitelmassa jalankulku on suunniteltu ajoratojen molemmin puolin ja sen lisäksi kadun itäpuolelle tulisi pyörätie. Parannushankeen yhteydessä on tarkoitus uusia myös asfalttipinta ja katuvalot. Katusuunnitelma tulee yhdessä kaavan ehdotusaiheen kanssa nähtä-ville, jolloin katusuunnitelmasta on mahdollista jättää palautetta oikea-aikaisesti. Tässä vai-heessa on mahdollisuus järjestää laajempi yleisötilaisuus.


Onkkaalantien peruskorjaussuunnittelu aloitetaan pian ELY-keskuksen toimesta. Kunta on mu-kana suunnittelussa. Suunnittelun alle tulevat myös Keskustie sekä Luopioisten Keskitie.

-----
Lisätiedot:
tienpidon asiantuntija Antti Laine, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 029 502 1345,
antti.laine@ely-keskus.fi
kaavoitusinsinööri Elina Joutsen, Pälkäneen kunta, p. 040 737 5390, elina.joutsen@palkane.fi
tekninen johtaja Matti Vesava, Pälkäneen kunta, p. 0400 633 350, matti.vesava@palkane.fi

19.06.2021

Kuntalaiskysely 2021

TIEDOTE KUNTALAISKYSELYN AVAAMISESTA AJALLE 19.6. – 15.8.2021

Pälkäneen kunta kehittää kuntabrändiään ja uudistaa kuntastrategiaansa. Tähän työhön toivotaan kuntalaisten ja kunnan vapaa-ajan asukkaiden apua. Kuntalaiskyselyssä tiedustellaan kuntalaisten näkemyksiä kotikunnastaan – sen vahvuuksista, heikkouksista ja mahdollisuuksista.

Kuntalaiskyselyyn toivotaan mahdollisimman paljon vastaajia eri ikäryhmistä ja eri puolilta Pälkänettä, jotta kuntalaiset olisivat edustettuina vastaajissa mahdollisimman laajasti ja näin ollen kyselyn tulokset edustaisivat kattavasti pälkäneläisten sekä vapaa-ajan asukkaiden näkemyksiä ja kokemuksia kun-nan vetovoimasta, viihtyisyydestä ja tulevaisuudesta. Kuntalaiskyselyn tulok-set julkistetaan elokuun lopulla ja kyselyn antia tullaan hyödyntämään kuntastrategian ja –brändin päivitystyössä.

Kysely on avoinna kunnan verkkosivuilta löytyvän linkin kautta 19.6. – 15.8.2021 välisenä aikana. Kuntalaiskysely on myös mahdollista täyttää pa-periversiona kunnantalon asiakaspalvelupisteessä (os. Keskustie 1, 36600 Pälkäne) sekä Luopioisten kuntainfossa (os. Museotie 1, 36760 Luopioinen). Kunnanviraston asiakaspalvelu on suljettuna heinäkuussa 5. – 25.7.2021.

Pälkäneen kunta toivoo kyselyyn runsaasti vastauksia ja raikkaita ideoita eri ikäisiltä kuntalaisilta.

Lisätiedot:
Pauliina Pikka
kunnanjohtaja
p. 040 573 6390

pauliina.pikka@palkane.fi

Pääset kyselyyn tämän linkin kautta:

Kuntalaiskysely 2021

17.06.2021

Tiedote – keskustelutilaisuus Alueellinen jätehuoltolautakunta, Pirkanmaan jätehuolto Oy ja Pälkäneen kunta

Yhteinen keskustelutilaisuus pidettiin Aitoon Honkalassa maanantaina 31.5.2021. Paikalla olivat alueellisen jätehuoltolautakunnan edustajina apulaispormestari Aleksi Jäntti, jätehuoltoinsinööri Anu Toppila sekä jätehuoltosuunnittelija Jani Suoniemi, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n edustajina toimitusjohtaja Harri Kallio sekä tekninen päällikkö Timo Varsala ja Pälkäneen kunnan edustajina kunnanjohtaja Pauliina Pikka ja ympäristönsuojelusihteeri Elina Heinonen. Paikalle oli kutsuttu kunnanvaltuuston sekä rakennus- ja ympäristöjaoston jäseniä, joita oli paikalla 16. Lisäksi paikalle oli kutsuttu Pälkäneellä lietekuljetuksia hoitaneet yrittäjät. Keskusteluillan tavoitteena oli oikaista kunnan alueella liikkeellä ollutta virheellistä tietoa ja vaihtaa ajatuksia lietekuljetuksista puolin ja toisin.

Tilaisuuden aluksi jätehuoltoviranomaisen edustaja esitteli lainsäädäntöä ja päätöksiä koskien saostus- ja umpisäiliölietteitä. Lietteet kuuluvat kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle eli kunnan tehtävä on huolehtia mm. keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä. Pälkäneen kunnan alueella jätehuoltoviranomaisena toimii alueellinen jätehuoltolautakunta. Jätehuoltolautakunta teki 24.4.2013 päätöksen, jonka mukaan 1.1.2017 alkaen lietekuljetukset toteutetaan kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Kuntien oli mahdollista hakea poikkeusta tästä päätöksestä 1.1.2015 mennessä ja Pälkäneen kunta oli yksi poikkeusta hakeneista kunnista. Pälkäneen hakemuksen kohdalla päätös tehtiin 30.9.2015, eikä poikkeusta myönnetty. Sekä alueellisen jätehuoltolautakunnan päätöksestä siirtyä kunnan järjestämään lietteenkuljetukseen, että kielteisestä päätöksestä poikkeushakemukseen valitettiin, mutta valitukset hylättiin. Päätökset ovat lainvoimaisia. Jätehuoltolautakunta on linjannut, että sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetusta koskevaa asiaa ei oteta enää yksittäisen kunnan hakemuksesta uudelleen arvioitavaksi jätehuoltolautakunnan toimialueella. Lietekuljetusten saralla keskustelua on herättänyt EU:n jätedirektiivi, jossa lietettä ei enää määritellä yhdyskuntajätteeksi, jolloin se ei kuuluisi kunnan vastuulle. Voimassa olevassa ja eduskunnan käsittelyssä olevassa esityksessä jätelain muuttamiseksi, lietteet säädetään kuitenkin edelleen kunnan järjestämisvastuulle. Jätedirektiivi tai muu EU:n lainsäädäntö ei sääntele jätekuljetusten järjestämistapaa, vaan se on kansallisen lainsäätäjän harkinnan varassa. Jotta lietteenkuljetusasiassa voitaisiin ratkaista toisin ja palata kiinteistön omistajan järjestämään lietteenkuljetukseen, edellyttäisi se jätelain muuttumista asiaa koskevien säädösten osalta.

Tilaisuudessa esitettiin ajatuksia siitä, että vuonna 2013 tehdyn päätöksen pohjana esitetyt tutkimuksen tiedot eivät ole olleet todenmukaisia. Tutkimuksessa on todettu muun muassa, että suuri osa lietteistä päätyy muualle, kuin asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin.
Jätehuoltolautakunnan edustaja kertoi, että tutkimukseen haastateltiin runsas määrä paikallisia toimijoita sekä ympäristönsuojeluviranomaisia ja tulokset perustuvat osin heidän kertomaansa. Jätehuoltoviranomaisen mukaan tutkimuksessa ei tarkoitettu sitä, että ELY:n rekisteriin merkityt lietekuljettajat toimittaisivat
lietettä muualle kuin vastaanottopaikkoihin, vaan että lietettä on kuljetettu epävirallisesti tai omatoimisesti pelloille ja metsiin. Nyt lietteen omatoimisesta käsittelystä tulee tehdä ilmoitus alueelliselle jätehuoltoviranomaiselle, joka hyväksyy ilmoituksen, mikäli lietettä käsitellään asianmukaisesti. Omatoimisen lietteenkäsittelyn ilmoituksia on tullut paljon.

Tilaisuudessa tuli useampaan otteeseen esille se, että nykyisin lietekuljetuksia Pälkäneen alueella hoitavan yrityksen kalusto on niin suurta, että esimerkiksi kelirikkoaikana pienille mökkiteille ei tällä kalustolla pääse. Lisäksi Pälkäneen alueella toimineet yrittäjät kertoivat, että heihin ollaan oltu yhteydessä, koska Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tyhjennystä ei ole tullut jatkuvasta
sopimuksesta huolimatta. Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n edustajien mukaan routa-aika asettaa haasteita isoille autoille ja asiakkaan olisikin järkevintä pyrkiä tilaamaan tyhjennys toiseen aikaan. Jatkuva sopimus on asiakkaan kannalta edullisin vaihtoehto ja tavoitteena on hoitaa sopimusasiakkaat aina samaan aikaan vuodesta. Yleensä poikkeuksiin on syynä olosuhteet. Lisäksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy on pyrkinyt kehittämään kilpailutustaan siihen suuntaan, että myös paikallisilla, pienemmillä toimijoilla on mahdollisuus jättää tarjouksensa ja saada urakoita hoidettavakseen.

Lisätietoja:
ympäristönsuojelusihteeri Elina Heinonen p. 040 829 1178,
elina.heinonen@palkane.fi
jätehuoltoinsinööri Anu Toppila, p. 040 806 3362 anu.toppila@tampere.fi

 

24.05.2021

Keskusteluilta lietekuljetuksista

Lietekuljetukset ovat herättäneet paljon keskustelua viime aikoina Pälkäneellä. Tämän vuoksi Pälkäneen kunta yhdessä Alueellisen jätehuoltolautakunnan ja jätehuollon edustajien kanssa järjestävät yhteisen keskusteluillan maanantaina 31.5.2021 klo 17 alkaen. Paikalle kutsutaan valtuutettuja, yrittäjäjärjestöjen edustajia sekä Pälkäneellä lietekuljetuksia hoitaneet yrittäjät.

Pirkanmaan alueella voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi emme voi kutsua paikalle yleisöä. Tästä johtuen tarjoamme mahdollisuutta lähettää kysymyksiä jätehuoltolautakunnan edustajille. Kysymykset esitetään tilaisuudessa ja vastauksista tehdään koonti, joka julkaistaan kunnan nettisivuilla. Yleisökysymykset tulee lähettää sähköpostitse pe 28.5.2021 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: elina.heinonen@palkane.fi 

 

 

23.04.2021

Muutoksia e-laskuihin

Laskutusjärjestelmän vaihdosta johtuen Pälkäneen kunnan laskuihin tehdyt suoramaksu- tai e-laskusopimukset päättyvät 30.4.2021. Ensimmäinen, 1.5.2021 jälkeen päivätty lasku lähetetään paperilaskuna, jonka jälkeen asiakkaan tulee tehdä uusi suoramaksu- tai e-laskusopimus verkkopankissa, mikäli lasku halutaan jatkossakin verkkolaskuina. E-laskuun siirtyminen tapahtuu verkkopankissa tai pankissa laskunaiheella eLasku asiakaan pankista riippuen..

 

Valitettavasti Pälkäneen kunta ei pysty tekemään e-laskusopimusta asiakkaan puolesta.

18.03.2021

Sosiaalitoimistojen ajanvaraus vain puhelimitse

Koronaviruksen vuoksi ajanvaraus Kangasalan ja Pälkäneen sosiaalitoimistojen vastaanotoille tapahtuu poikkeuksellisesti vain puhelimitse aikavälillä 22.3.-31.5.2021. Ajanvaraus toimii arkisin ma-pe klo 9-11 Kangasalla numerossa 040 133 6198 ja Pälkäneellä numerossa 050 315 2833.

03.03.2021

Kunnanviraston ovet suljettu 9.4. saakka.

Asiakaspalvelu ensisijaisesti puhelimella tai sähköpostilla
Asioinnista on sovittava erikseen.

Asiakaspalvelun puhelinnumero 03-57 911 palvelee arkisin kello 09.00 -15.00.
Voit ottaa yhteyttä myös asiakaspalvelun sähköpostin kautta:
asiakaspalvelu@palkane.fi

Sosiaalitoimistot Pälkäneellä ja Kangasalla siirtyvät palvelemaan puhelinajanvarauksella sekä puhelimitse puhelinajalla
22.3. alkaen 31.5. asti pahentuneen koronatilanteen vuoksi.

17.02.2021

TYÖLLISYYDEN KUNTAKOKEILUT

 

 

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilut alkavat 1.3.2021 ja kestävät 30.6.2023 saakka. Kokeilut perustuvat eduskunnan hyväksymään lakiin työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta.

Lähipalvelua omasta kotikunnasta
Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilussa osa Pälkäneen kunnan työttömistä työnhakijoista siirtyy TE-toimistosta oman kotikunnan asiakkaiksi. Kokeilussa kotikunta vastaa TE-palveluiden eli julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta asiakkailleen.

Pirkanmaalta kokeilussa on mukana 22 kuntaa ja ne muodostavat yhdessä oman kokeilualueen. Kokeilun alkaessa Pirkanmaan TE-toimistosta siirtyy yhteensä noin 30 000 asiakasta kokeilualueen kuntiin.

 

Kuka on kokeilun asiakas?

Työllisyyden kuntakokeiluun ohjataan:

  • työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan
  • kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat
  • kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttöminä tai työvoimapalveluissa TE-toimistossa

 

Kotoutumisajalla olevien maahanmuuttajien palvelusta vastaa keskitetysti Pirkanmaan kokeilualueella Tampereen kansainvälisen osaamisen palvelut. Kotoutumisajan päättymisen jälkeen maahanmuuttajien asiointi tapahtuu omassa kotikunnassa. Myös muut vieraskieliset asioivat omassa kotikunnassaan.

Asiakkaille ilmoitetaan henkilökohtaisesti

Työllisyyden kuntakokeiluun siirtyminen tapahtuu automaattisesti eikä asiakkaiden tarvitse tämän vuoksi ottaa yhteyttä alueen TE-toimistoon tai kokeilukuntaan. Asiakkaat saavat tiedon henkilökohtaisesti. Kotikunta ottaa asiakkaisiin yhteyttä.

Kokeilun aikana uusi työnhakija ilmoittautuu edelleen normaalisti Pirkanmaan TE-toimistoon. Käytössä on Oma asiointi -palvelu. TE-toimisto ohjaa kokeilun piiriin kuuluvat asiakkaat kunnan asiakkaiksi.

Kokeilussa asiakas saa hänelle nimetyn OMA-valmentajan . Hän tukee työnhaussa ja neuvoo työttömyyteen liittyvissä viranomaisasioissa. Oma-valmentaja koordinoi asiakkaalle yhdessä hänen kanssaan yksilöllisen polun kohti työtä, koulutusta tai muita palveluja.

Mitä työllisyyden kuntakokeilulla tavoitellaan?
Työllisyyden kuntakokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Kokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

Lue lisää
Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilun verkkosivut

www.tampere.fi/pirkanmaankuntakokeilu

Yhteystiedot
Pälkäneen kunta, työllisyyspalvelut
Keskustie 1, 36600 Pälkäne
03 57911

10.11.2020

Radonin mittauskausi on meneillään

Hajuton, mauton ja väritön jalokaasu radon on merkittävä ympäristöterveyshaitta. Suomalaisten säteilyannoksesta ¾ syntyy sisäilman radonista. Radonin aiheuttama tautitaakka on ympäristötekijöissä toisena, heti pienhiukkasten jälkeen.  Radonin pitoisuuden asuinrakennuksesta voi selvittää helposti mittaamalla.  Mittausajaksi suositellaan kolmea kuukautta, mutta vähintään kahta kuukautta syyskuun alun (1.9.) ja toukokuun lopun (31.5.) välisenä aikana.

Myös alueellisesta ympäristöterveysyksiköstä muistutetaan siitä, että radon tulee ottaa huomioon suunnittelussa, korjauksessa ja rakentamisessa. 

Kaikkialla Suomessa on mahdollista mitata korkeita radonpitoisuuksia, joten asuinalueita ei tulisi enää jaotella erilaisiin radonriskialueisiin. Painopiste on ylipäätään radonturvallisessa rakentamisessa. Ympäristöministeriön suositus on, että rakennushankkeeseen ryhtyvä huolehtii sisäilman radonpitoisuuden mittauksesta rakennuksen käyttöönoton jälkeen. Suositus koskee uusia asuinrakennuksia sekä työpaikkoja ja muita julkisia rakennuksia. Radonpitoisuutta ei voida tietää muutoin kuin mittaamalla.

Radon on helposti mitattavissa ja myös poistettavissa

Radonin pitoisuudet ovat helposti mitattavissa ja myös haitat ovat torjuttavissa suhteellisen helposti erityisesti uudisrakennuksessa.  Rakennusvaiheessa tulee varmistaa, että alapohja on tiivis ja tarvittavat radonputkistot on asennettu. Rakennuksen valmistuttua radontorjunnan onnistuminen voidaan todentaa mittaamalla. Omakotitalon radonmittaus maksaa noin 100 €.  

Radonmittaus voidaan tilata kaupallisilta toimijoilta, jotka tuottavat Säteilyturvakeskuksen hyväksymiä mittauksia tai Säteilyturvakeskuksesta. Hengitysilman radonpitoisuus mitataan radonmittauspurkeilla, joita pidetään mitattavassa tilassa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta lämmityskauden aikana. Tämän jälkeen purkit toimitetaan mittauspalvelun tarjoajalle analysoitavaksi.

Vanhoissa rakennuksissa radontorjunta on syytä tehdä rakennuksen korjauksen yhteydessä silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Torjuntakeinoja ovat mm. rakenteiden tiivistykset, ilmanvaihdon säätäminen ja tehostaminen, radonimurin ja kaivojen asentaminen sekä porakaivojen veden ilmastus/suodatus.

Linkkejä

Mittauspurkkien tilaaminen:
STUK

Linkit kaupungin sivuille:
Tampereen kaupunki

Lisätietoa toimintasuunnitelmasta
sisailman-radonpitoisuudet-voidaan-saada-kuriin-uusi-toimintasuunnitelma-listaa-keinoja

 

 

10.11.2020

Rakennusvalvonnan laskutuksessa virhe

Pälkäneen kunnan laskutukseen liittyvällä palveluntuottajalla on tapahtunut käsittelyvirhe koskien rakennusvalvonnan laskutusta 30.10.2020. Laskutuserän eräpäiväksi on virheellisesti tullut päivä 23.10.2020, kun se olisi pitänyt olla 23.11.2020. Pahoittelemme virhettä. Kaikille laskutuksessa olleille laskuille on lisätty maksuaikaa 23.11.2020 asti.

09.10.2020

Äitienpäivän kunniamerkit 2021

Äitienpäivän kunniamerkit 2021

Äitienpäivän kunniamerkit vuodelle 2021 ovat haettavissa. Kunniamerkkiesitykset tulee toimittaa viimeistään perjantaina 6.11.2020 osoitteeseen:

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Wolffintie 35, PL 200, 65101 Vaasa

Lisätietoja antaa; tarkastaja Vuokko Asikainen, p. 0295 018 526
vuokko.asikainan@avi.fi

Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset tehdään Ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomakkeella ja sosiaali- ja terveysministeriön liitelomakkeella. Lomakkeet toimintaohjeineen löytyvät myös julkishallinnon verkkopalvelusta.

 

Pälkäneen kunta

 

21.08.2020

Kasvomaskien jako

Vähävaraisille kuntalaisille suunnattu ilmainen kasvomaskien jakelu aloitetaan PE 28.8. seuraavissa jakelupisteissä:

KOSTIAKESKUS avoinna: ma, ti, to klo 10.30-16, ke 10.30-17 ja pe 10.30-15

lUOPIOISTEN KIRJASTO avoinna: maanantai  12 - 17 keskiviikko 10 - 12 perjantai  9.30 - 12.30.

Muistathan, että kasvomaski ei korvaa käsien pesua eikä turvavälejä!

 
 
14.08.2020

Vesikatkoksia Aitoossa 14.8.20

Verkoston korjaustöistä johtuen tänään 14.8.20, Aitoon keskustassa katkoja vedenjakelussa klo 14-20 välisenä aikana.

13.07.2020

Tiedote 13.7.2020

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut avustuksia varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen koronaepidemian aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi. Pälkäneen kunta ei ole hakenut avustusta eikä näin ollen myöskään ole saanut avustusta. Tämä asia on nyt herättänyt julkisuudessa runsaasti keskustelua ja kysymyksiä.

Pälkäneen kunnan sivistystoimialalla on perinteisesti haettu ja käytetty aktiivisesti saatavilla olevia avustuksia toiminnan kehittämiseen. Vuosittain erilaisissa hankkeissa käytetään lähes 100 000 euron avustuspottia. Tällä kertaa avustus jätettiin kuitenkin hakematta. Hakematta jättäminen perustui arvioon, että Pälkäne ei ole yleensä ollut oikeutettu resurssiperusteisiin avustuksiin, koska Pälkäneen opetuksen ja tuen resurssi on ”liian” hyvä emmekä läpäise näiden hakujen kriteereitä. Näin on käynyt monesti aiemminkin vastaavantyyppisissä hauissa.


Toisekseen arvioimme, ettei Pälkäneen kunta täytä myöskään avustuksen kriteereitä lisäresurssin tarpeen suhteen. Tässä haussa kyseessä oli valtion erityisavustus lukuvuodelle 2020-2021. Sillä ei voi rahoittaa olemassa olevaa perustoimintaa eli kunnan käyttötalouden vajeen korjaamiseen avustusta ei voi käyttää. Tämä tuntuu tietysti vaikealta tilanteessa, jossa kunnan taloutta pyritään tasapainottamaan.

Koronaepidemian tuoma poikkeustilanne ei ole aiheuttanut Pälkäneen sivistystoimessa mitään erityistä lisäresurssin tarvetta esimerkiksi siinä muodossa, että joku tai jotkut oppilaat olisivat jääneet jälkeen opinnoissaan tai olisivat putoamisvaarassa koronan aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Pälkäneellä on erinomaisen hyvä koulunkäynnin ohjaajien resurssi. Etäopiskelun aikana ohjaajat valjastettiin tehokkaasti tukemaan enemmän tukea tarvitsevia oppilaita. Samoin erityisopetuksen resurssi on erittäin hyvä. Erityisen tuen oppilaille riitti yksilöllistä tukea etäopiskelun aikana. Opettajat huomioivat kevään poikkeusolot omassa opetuksessaan alkavana syyslukukautena tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.

Koronaepidemian aiheuttama poikkeustila on Pälkäneellä, kuten monessa muussakin kunnassa, vaatinut henkilöstöltä mukautumista poikkeukselliseen tilanteeseen sekä uudenlaisten työtapojen ja työtehtävien nopeaa omaksumista. Kiire on ollut koko kevään vahvasti läsnä työssä ja vaatinut tehtävien priorisointia.

On myönnettävä, että tässä arviossa hakemuksen jättämisen osalta oltaisiin voitu tehdä toisenlainen ratkaisu. Joskin valtion raha on yhtä lailla julkista rahaa kuin kunnankin raha, jonka hakemiselle ja käytölle pitää aina olla selkeät ja painavat perusteet, joita Pälkäneellä ei nyt katsottu olevan. Sivistysjohtaja on saanut tästä asiasta kuitenkin yksittäisenä henkilönä osakseen tarpeetonta ryöpytystä, koska tehdyistä ratkaisuista viime kädessä vastuu on aina kunnanjohtajalla, myös tässä asiassa.

Pälkäneellä 13.7.2020
Jussi Teittinen
kunnanjohtaja

 

 

13.05.2020

Liikennöinti palautuu 14.5.20 alkaen.

Puutikkala-Tampere-Pälkäne-Tampere-Pälkäne liikenne 
KÄYTTÖ-675385 liikennöinti palautetaan 14.5.2020 alkaen sopimuksen mukaiseksi.
 

klo 7.20 Puutikkala-Tampere

klo 11.50 Tampere-Pälkäne

klo 13.30 Pälkäne-Tampere

klo 14.50 Tampere-Pälkäne

 

21.04.2020

Liikennöinnin keskeytys

Pirkanmaan ELY-keskus hyväksyy käyttöoikeussopimuksen KÄYTTÖ-675385 mukaisen liikennöinnin keskeytyksen 27.4.2020 alkaen koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan ajaksi, enintään 29.5.2020 asti.

Puutikkala-Tampere-Pälkäne-Tampere-Pälkäne liikenne:

klo 7.20 Puutikkala-Tampere

klo 11.50 Tampere-Pälkäne

klo 13.30 Pälkäne-Tampere

klo 14.50 Tampere-Pälkäne

23.03.2020

Pälkäneen kunnan asiakaspalvelu toimii neuvontapuhelimena koronavirusepidemian aikana.

Koronavirusepidemian aikana ulkopuolisen avun tarve saattaa kasvaa. Apua voi tarvita riskiryhmässä oleva, karanteenissa oleva tai sairastunut esimerkiksi asiointiin kaupassa, apteekissa tai muissa elämälle välttämättömissä asioissa.
Jos sinä tai läheisesi tarvitsette tällaista apua, voit olla yhteydessä Pälkäneen kunnan asiakaspalveluun, p. (03) 579 11 ma-pe klo 09-15.00. Autamme sinua eteenpäin.

23.03.2020

Koronavirustilanne aiheuttaa muutoksia joukkoliikenteessä

Koronavirus aiheuttaa muutoksia Pirkanmaan ELY-keskuksen hankkimaan linja-autoliikenteeseen. Koulujen ja oppilaitosten sulkeuduttua osa koulupäivisin ajettavista vuoroista jätetään ajamatta 23.3.2020 alkaen. Vuorot vähenevät myös muussa kuntien välisessä linja-autoliikenteessä. Valkeakosken paikallisliikenteessä siirrytään kesäaikataulujen mukaiseen liikennöintiin.

Jokainen liikennöitsijä tiedottaa omalta osaltaan siitä, mitkä vuorot jäävät ajamatta. Koska tilanne voi muuttua nopeasti, on tärkeää aina tarkistaa ajankohtainen tieto ajettavista reiteistä ja aikatauluista suoraan liikennöitsijöiltä, liikennöitsijöiden nettisivuilta tai Matkahuollon aikatauluhausta.

Joukkoliikennettä käytettäessä on syytä pitää erityistä huolta hygieniasta ja suosia muuta kuin käteistä rahaa maksuvälineenä, mikäli mahdollista.

Lisätietoja

joukkoliikenneasiantuntija Jukka-Pekka Vallius, 0295 021 324, info.liikenne.pirkanmaa@ely-keskus.fi

19.03.2020

UUSI tiedote Valkeakoski-opiston asiakkaille koronavirustilanteen vuoksi

Valkeakoski-opiston toiminta on keskeytetty 17.3-13.4.2020 väliseksi ajaksi, verkkokursseja ja etäopetusta lukuun ottamatta, koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Koronaviruksen aiheuttamat muutokset herättävät tällä hetkellä paljon kysymyksiä.

Asiakaspalvelunumero 03 5691 7100 toimii ti-to klo 10-12 ja klo 13-15, voit olla meihin myös yhteydessä sähköpostitse, valkeakoski.opisto@valkeakoski.fi.
Vastaamme sähköpostitse ja puhelimitse tulleisiin tiedusteluihinne parhaamme mukaan ja niin pian kuin mahdollista.

Hankalasta tilanteesta huolimatta aurinkoa ja jaksamista kevääseen.

12.03.2020

Yksityistieavustukset 2020

Yksityistiet

Pälkäneen rakennus- ja ympäristöjaosto julistaa vuosittain haettavaksi talousarviossa varatut määrärahat yksityisten teiden kunnossapitoa varten. Vuoden 2020 talousarviossa yksityistieavustuksiin sekä perusparannushankkeisiin on varattu 120 000 euroa. Avustusta myönnetään vain sellaisille yksityisteille, joille on virallisesti perustettu tiekunta. Lisäksi tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot tulee olla ajantasaiset Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä.

Hakuajasta ilmoitetaan kunnan ilmoitustaululla, nettisivuilla sekä Sydän-Hämeen lehdessä.
Hakemukset pääset tulostamaan tämän linkin kautta.

21.01.2020

Vammaisten henkilöiden edut ja oikeudet

Vammaisten henkilöiden edut ja oikeudet

 

Lakimies Jukka Kumpuvuori Lakitoimisto Oy:stä saapuu vieraaksi Pälkäneen Vammaisneuvoston järjestämään keskustelutilaisuuteen vammaisten henkilöiden eduista ja oikeuksista Pälkäneelle 29.1.2020 klo 17.00 Osoite: Perhekeskus Pirtti, Keskustie 1 Pälkäne.

Lämpimästi tervetuloa!

 

Lakitoimisto Kumpuvuori Oy hoitaa vammaisoikeudellisia toimeksiantoja. Vammaisoikeudellisia juttuja ovat esim. vammaispalvelulain (esim. asunnon muutostyöt, kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, palveluasuminen) ja kehitysvammalain mukaiset palvelut (esim. palveluasuminen, kuntouttava päivähoito), omaishoidon tuki, perusopetuslain mukaiset palvelut (koulukuljetus, kouluavustaja), KELA- etuudet (esim. hoito- ja vammaistuki, eläkkeet, kuntoutus), yhdenvertaisuuslain mukaiset jutut (syrjintä).

26.11.2019

Kostian koululle on perustettu oma kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä

Kostian koululle on perustettu oma kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä, jossa on edustettuna kaikki keskeisimmät sidosryhmät ja asiantuntijat.

Ryhmän tavoitteena on saada kaikki sidosryhmät sitoutumaan samoihin tavoitteisiin, pitää kaikki asianosaiset ajan tasalla, ottaa kantaa tilojen käyttöön, reagoida polttaviin kysymyksiin, antaa toimeksiantoja "työrukkasille", seurata korjaavia toimia ja niiden vaikuttavuutta sekä seurata tutkimusten ja korjausprosessin kulkua.

Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran torstaina 28.11. Kokoontumisen jälkeen tiedotetaan heti ryhmässä päätetyistä toimenpiteistä ja ohjeistuksista. Ryhmän tiedotukselle on tehty oma sivu Pälkäneen kunnan nettisivuille perusopetuksen alle.

13.11.2019

Pälkäneen kunta tiedottaa As Oy Onkkaalanrivin kohdistuvista päätöksistä

Pälkäneen kunnan rakennus- ja ympäristöjaosto on käsitellyt kokouksessaan 12.11.2019 As Oy Onkkaalanrivin rakennuksen purkamisasiaa ja sähköjen katkaisemista koskevaa asiaa. Jaosto on todennut että sen elokuun kokouksessa asettamaa rakennuksen käyttö- ja asumiskieltoa on noudatettu, eikä rakennuksessa enää asuta. Asunto-osakeyhtiö ei kuitenkaan ole noudattanut jaoston antamaa velvoitetta toimittaa selvitys toimenpiteistä rakennuksen purkamiseksi 31.10.2019 mennessä, eikä myöskään samalla pyydettyä selvitystä rakennuksen sähkön katkaisemisesta. Sen sijaan asunto-osakeyhtiö on pyytänyt Pälkäneen kunnalta kahden vuoden määräaikaa rakennuksen purkamiselle. Tämän lisäajan rakennus- ja ympäristöjaosto on myöntänyt, mutta edellyttänyt sähköjen katkaisemisesta lisäselvitystä kuukauden kuluessa.

Lisätiedot: 03 579 11 / vaihde

04.11.2019

Pälkäneen kunta kartoittaa päihdeasenteita kyselyllä

Pälkäneen kunta on mukana koko Pirkanmaata koskevassa tiedonkeruussa, jossa kartoitetaan kuntalaisten näkemyksiä alkoholiin, huumeisiin, tupakkaan ja rahapeleihin sekä mielipiteitä ja ideoita päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Kyselyyn voi vastata nimettömänä verkossa

4.-15.11.2019 aikana.

https://my.surveypal.com/Paihdetilannekysely

Kyselyn avulla pyritään parantamaan ehkäisevän päihdetyön suunnittelua Pälkäneellä ja keräämään ajantasaista tietoa.

Haluamme tietää millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan kohteita ehkäisevässä päihdetyössä, ja millaisia keinoja pidetään hyvinä.

Tämänhetkisiä tunnuslukuja Pälkäneeltä:

  • Pälkäneläisistä nuorista yhä suurempi osa on raittiita. Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan Pälkäneen raittiusprosentti on 8. ja 9. luokkalaisten kohdalla 46,8 %. Koko maan vastaava luku on 60,7 %.
  • Pälkäneläisten nuorten tupakointi on ilahduttavasti laskusuunnassa. Muuhun Pirkanmaahan verraten Pälkäneellä tupakoidaan yhä enemmän. Lukion 1. ja 2. luokkalaisista 15.2 % ilmoitti käyttävänsä päivittäin tupakkatuotetta tai sähkösavuketta. Vastaava luku koko Pirkanmaalla on 6,0%.
  • Yhä useampi 8. ja 9. luokkalainen vastasi huumausaineiden hankkimisen helpottuneen paikkakunnalla.

Lisätietoja

Hyvinvointikoordinaattori

Kaisa Loponen

p. 050-4670391

sähköposti kaisa.loponen@palkane.fi

 

25.07.2019

Sappeen kesäteatteri: Olavi Virta- musikaali

Virkistävä kesätuuli kävi Sappeen rinteillä, kun ihmiset kokoontuivat katsomaan ensi-iltansa saavaa musikaalia Olavi Virran elämästä. Aurinko loimotti kuusistojen yllä, ilmassa leijui kahvion herkkujen tuoksu. Ihmiset astelivat puheensorinan saattelemana kauniiseen ulkoilmateatteriin ja pälyilivät jännittyneinä edessä kohoavaa lavaa. Pian se alkaisi.

Esitys täytti kaikkien odotukset. Yleisö lauloi, taputti ja nauroi mukana, ja muutamassa kohtaa piti pyyhkäistä liikutusta silmäkulmista. Näyttelijät hurmasivat katsojat niin, että he osoittivat suosiotaan seisten ja palkitsivat esityksen myrskyisin aplodein.

Taidokkaat laulu- ja tanssikohtaukset höystivät ensiluokkaista näyttelyä, ja lavasteet sekä upeat puvut olivat omiaan kuljettamaan katsojat 50-luvun tunnelmaan.

Jännitystä ilmassa! Esitys on alkamaisillaan.

Musikaalin on ohjannut ja käsikirjoittanut Heikki Paavilainen. Se sai ensi-iltansa kymmenen vuotta sitten samaisella lavalla ja palasi uudistettuna takaisin Sappeen kesäteatterin kymmenvuotis-juhlan kunniaksi. Olavi Virran roolia hoitavat karismaattiset näyttelijät Jari Ahola (nuorempi Virta) ja Jani Koskinen. Naispääosia tähdittävät upeat Petra Ahola ja Mira Luoti. Muita esityksessä esiintyviä taiteilijoita ovat koreografi Jani Rasimus, tanssija Katri Mäkinen, sekä näyttelijät Leea Lepistö ja Mikko Huoviala. Kokoonpanoon kuuluu myös nelihenkinen liveorkesteri kapellimestarinaan Jukka Hänninen.

Musikaali oli hyvin humoristinen ja mielenkiintoinen kuvaus Olavi Virran elämästä ja ajasta. Tarina tempaisee katsojan mukaansa, eikä tangokuningasta tarvitse tuntea nauttiakseen esityksestä. Tätä musikaalia ei kannata jättää väliin!

Näytökset jatkuvat aina su 18.8. asti. 

Liput ja hinnastot osoitteesta:

https://www.suomenkesateatteri.fi/sappeenkesateatteri/liput-sappee/

 

 

25.07.2019

Matkailuneuvojien vinkit: Kaveriporukoille

KAVERIPORUKOILLE

 

HUWITUS OUTDOOR:

Pälkäneläinen yritys tarjoaa melontaretkiä, kalastusta, risteilyjä ja luontoelämyksiä oman maun mukaan. Jos opastetut retket eivät ole kaveriporukkasi juttu, yritys tarjoaa kanootteja myös vuokrakäyttöön.
https://outdoor.huwitus.com/fi/

 

SAPPEE:

Tunnetulla hiihtokeskuksella on kesäaikaan muun muassa Bike Park, kesäteatteri, ratsastusta, FrisbeeGolfia, ravintola Huippu sekä Vohveli-kahvila ja luontopolkuja.

  • Sappeen Bike Parkista löydät vaihtelevan vaikeusasteen alamäkipyöräilyratoja. Jos omia pyöriä ei ole, keskukselta saa vuokrattua sopivia menopelejä.
  • Sappeen Kesäteatteri esittää tänä vuonna Olavi Virta –musikaalin kesäteatterin kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Teatterissa on 530 istumapaikkaa ja katetut katsomot. Lippuja voi ostaa samassa yhteydessä majoituspalveluiden kanssa.
  • Sappeen Ratsutila tarjoaa ratsastuskokeiluja, maasto- ja vaellusratsastuksia ja yksityistunteja.
  • FrisbeeGolfPark on täysimittainen frisbeegolf-rata Sappeen siimeksessä. Koko radan kiertäminen vie parisen tuntia.
  • Ravintola Huipusta löydät monipuolisia annoksia ja suuria esiintyjiä.
  • Vohvelikahvila on tunnelmallinen kahvila, josta löydät monenmoisia herkkuja makeannälkään.

https://www.sappee.fi/fi

image

 

BLUE HOLIDAYS FINLAND

Yritys vuokraa erikokoisia ja näköisiä majapaikkoja asiakkaan tarpeen mukaan. Halvimmat mökit alkaen 15 euroa, joten tätä kautta voi löytää hyvinkin edullisia majapaikkoja kaveriporukan illanviettoihin! Lisätietoja nettisivuilta.
https://www.blueholidays.fi/

 

LAIPANMAA:

Upea luontoalue tarjoaa kymmeniä retkeilyreittejä muutaman kilometrin päässä Pälkäneen keskustasta. Merkittyjä reittejä löytyy niin päiväretkille kuin pidemmillekin vaelluksille. Jos kaveriporukassasi on ulkoilmaihmisiä, ottakaa ihmeessä teltta mukaan tai suunnatkaa laavuille yöksi. Nuotiopaikat ovat tilavia ja sinne mahtuu suurempikin porukka leiritulen ääreen.
https://www.laipanmaa.fi/


 

RULJANSSI:

Ruljanssilta saa tilattua opastettuja retkiä, mutta myös vuokrattua kajakkeja ja retkeilyvälineitä. Pälkäneen vesistöissä pääsee kulkemaan hyvin monipuolisesti eri kylien väliä.
http://www.ruljanssi.fi/

 

SYDÄN-HÄMEEN SAFARIT:

Pälkäneen keskustassa sijaitseva yritys vuokraa erilaisia vesipelejä, mönkijöitä ja moottorikelkkoja. Yrityksellä on valmiita safaripaketteja, mutta voit myös räätälöidä omasi ruokailuja ja saunomisia myöten.
https://sydanhameensafarit.fi/

 

VILLA HEPOLAHTI:

Tämä upea huvila toimii niin kokouspaikkana, juhlatilana kuin virkistäytymiskohteenakin. Mukaan mahtuu varmasti koko kaveriporukka, sillä yöpymispaikkoja on jopa 17 hengelle. Tutustu tähän huippukohteeseen Villa Hepolahden nettisivuilta:
https://villahepolahti.com/fi/etusivu/

29.03.2019

Rakennustarkastajien soittoajat

Suuresta puhelumäärästä johtuen rakennusvalvonnan puhelinaika joudutaan ottamaan takaisin käyttöön. Puheluita tuli niin paljon, että lupien käsittely ei edennyt lainkaan eikä lupia pystytty käsittelemään. Puhelinaika on jatkossa keskiviikkoisin kello 14-16.

Rakennusvalvonta muistuttaa, että neuvontaa on järkevintä kysyä lupapisteen "kysy neuvoa"- osion kautta.

Lupiin liittyvissä kysymyksissä kannattaa kysymys esittää luvan keskusteluosion kautta. Pyydämme luvanhakijoilta malttia.

Lisätietoja:

 
 
18.03.2019

KESÄTYÖPAIKAT 2019

Pälkäneen kunta työllistää nuoria kesän aikana 2 viikon jaksoihin kunnan omiin yksiköihin sekä tukee nuorten omatoimista työllistymistä yrityksiin ja järjestöihin. Kesätyöinfo 2019.

07.03.2019

Yksityistieavustukset 2019

Rakennus- ja ympäristöjaosto on julistanut yksityisteitä koskevat kunnossapitoavustukset haettavaksi 26.4.2019 mennessä ja perusparannusavustukset 21.5.2019 mennessä. Hakemuksiin tästä.

18.10.2018

JHL lakon vaikutus kunnan toimipisteissä

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus on päättänyt aloittaa poliittisen lakon, jolla vastustetaan irtisanomislakia. JHL:n ilmoittamiin työtaistelutoimipaikkoihin ei kuulu Pälkäneen kunnan kohteita. Näin ollen varhaiskasvatuksen ja koulujen ruokahuolto toimii täysin normaalisti 22.10-23.10.2018.

31.08.2018

Onkkaalan kuntosali

Onkkaalan vanha kuntosali on käytössä toistaiseksi. Vanhoja elokuun loppun asti voimassa olleita kortteja ei tarvitse enää uusia. Seuraa ilmoittelua!

25.06.2018

Gallerioiden päivän retkille ilmoittautuminen jatkuu

Pälkäneellä vietetään Gallerioiden päivää to 5.7. klo 12-21. Päivän aikana järjestetään kaksi Galleria retkeä, joissa tutustutaan oman kunnan gallerioihin tai Kangasalan gallerioihin.

Bussimatka on maksuton, mutta varaudu yhteen sisäänpääsymaksuun, 5€/hlö.

Ilmoittautumiset p. 046 5576324. Mukaan pääsee myös retkien lähtöpaikalta, jos tilaa on.

Tästä lisätietoa ko. tapahtumaan liittyen: Tietoa Gallerioiden päivästä.

01.06.2018

Asuntotuotannon 6.6.2018 (Onkkaala) asukaskokouksen peruminen

PÄLKÄNEEN ASUNTOTUOTANTO OY                                                                                                         1.6.2018

ASUKASKOKOUS 6.6.2018 klo 17.00 ON PERUTTU, SILLÄ KOKOUSKUTSUA EI OLE TOIMITETTU HUONEISTOIHIN.

KOKOUS ON SIIRRETTY PIDETTÄVÄKSI 15.8.2018 klo 17.00 Kostiakoti Palvelutalo, Asevelitie 4, 36600 Pälkäne

Varsinainen kutsu kokoukseen toimitetaan lähempänä kokousta.

 

PÄLKÄNEEN ASUNTOTUOTANTO OY

 

Isännöitsijä

29.03.2018

Hakeminen joustavaan perusopetukseen

JOPO-opiskelu Pälkäneen yhteiskoulussa

Joustava perusopetus eli ”JOPO” on yleisopetuksen tukimuoto. Jopossa noudatetaan yleistä opetussuunnitelmaa. Jopo ei ole ns. perinteinen pienluokka, vaan tarkoi­tettu niille 8.-9.-luokkien oppilaille, jotka syystä tai toisesta suoriutuvat kykyihinsä nähden heikosti, sekä oppi­laille, joiden arvioidaan olevan vaarassa syrjäytyä jatkokoulutuksesta ja työelämästä. Ryhmään voidaan siis valita kaikenlaisia, myös erityisen lahjakkaita oppilaita, joilla on ollut esim. vastoinkäymisiä elämässä.

Hakeminen:

  • hakuaika 29.3. – 12.4.2018
  • hakemuksen saa kansliasta tai kunnan verkkosivuilta
  • palautukset kansliaan tai sähköisesti terhi.mannersalo@palkane.fi
  • huhtikuun – toukokuun aikana tapahtuu:
    • oppilaan ja huoltajan haastattelu sekä oppilasvalinnat ja päätökset
  • Yhteistyöterveisin

    Terhi Mannersalo, JOPO-opettaja; puh. 050 463 9289, voit kysyä lisää puhelimitse.

    Sanna Parman, JOPO-ohjaaja sekä Jan Salmi, Rehtori

Tästä linkistä hakemus

Tästä linkistä lisätietoa aiheesta

22.03.2018

KESÄTYÖT Kunnan nuorten kesätyönhaku on avoinna 31.3 saakka

Kesätyöntekijöiksi ovat oikeutettuja vuosina 2000-2002 syntyneet pälkäneläiset nuoret, jotka eivät ole aikaisemmin olleet Pälkäneen kunnan kesätöissä. Kesätyöpaikkaa voi hakea kunnan omista yksiköistä tai yrityksestä. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä huhtikuun aikana ja kesätyöntekijöille järjestään infotilaisuus toukokuun aikana sekä Luopioisissa että Onkkaalassa.

Haku osoitteessa: Kuntarekry.fi.

Työavain: työavain 168766

Yrityspankkiin on koottu pälkäneläisiä yrityksiä, joista työpaikkaa voi esimerkiksi kysellä.

Luopioisten kesätyö-info liittyen kesätyöhakuun.

Yhdistysnurkassa pe 23.3. klo 20.

21.03.2018

KAAVOITUSKATSAUS 2017 - 2018

Pälkäneen kunnan ajankohtaista kaavatilannetta esittelevä kaavoituskatsaus on tutustuttavissa kunnan Internet-sivuilla osoitteessa www.palkane.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus sekä palvelupisteissä, os. Keskustie 1, Pälkäne ja Museotie 1, Luopioinen.

21.3.2018 PÄLKÄNEEN KUNNANHALLITUS

30.01.2018

Kuntakysely Luopioisten kirkonkylän viihtyvyyden ja turvallisuuden parantamisesta

Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta on perustanut työryhmän selvittämään Luopioisten kirkonkylän alueen viihtyvyyden parantamista, alueen vetovoimaisuuden kohentamista ja turvallisuuden parantamista.

Taustalla on kuntalaisaloite, jonka teki joukko Luopioisten kirkonkylän asukkaita. Kunnanhallitus antoi kunnan tekniselle toimelle tehtäväksi selvittää, miten turvallisuutta ja hyvinvointia Luopioisissa olisi mahdollista lisätä, ja samalla kunnanhallitus halusi ehdotuksen toimenpiteiden aikataulusta ja arvioiduista kustannuksista.
 Työryhmä haluaa nyt kuulla kuntalaisten mielipiteitä työryhmän työskentelyn tueksi, ja tämän kyselyn tarkoituksena on saada mahdollisimman monipuolisia toiveita ja toteutusehdotuksia paikallisilta asiantuntijoilta eli kuntalaisilta.

Kyselyyn on aikaa vastata maaliskuun 2018 loppuun asti. Kyselyn voi tehdä alla tai täyttää paperisena ja palauttaa Pälkäneen kunnanviraston infopisteeseen (Keskustie 1, Pälkäne).

Tästä pääset kyselyyn

10.01.2018

Haikankärjen ranta-asemakaavan voimaantulo

Pälkäneen kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 9.11.2017 § 77 Haikankärjen ranta-asemakaavan.

Päätös tulee lainvoimaiseksi tällä kuulutuksella.

 

10.1.2018 PÄLKÄNEEN KUNNANHALLITUS

06.01.2018

Pälkäneen kunnanvaltuuston kokous 11.1.2018

Pälkäneen kunnanvaltuuston seuraava kokous pidetään torstaina 11.1.2018 klo 18 kunnantalolla valtuustosalissa (os. Keskustie 1, 36600 Pälkäne). Kokouksen esityslista on julkaistu kunnan internet-sivustolle www.palkane.fi ja kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä ke 17.1.2018 klo 12 alkaen kunnan internet-sivustolla www.palkane.fi.

Pälkäneellä 5.1.2018
Mirva Kittilä
kunnanvaltuuston puheenjohtaja

20.12.2017

Muikkutien asemakaavamuutosehdotuksen nähtävilläolo

Kaava-alue sijaitsee Kostianvirran eteläpuolella koskien kiinteistöjä Hiukanmäki 635-424-10-68 ja osaa kiinteistöstä Pumpela 635-424-10-79. Kaava-alueen pinta-ala on noin 1,5 ha. Kaavamuutoksen tavoitteena on luoda asemakaavalla uusia rakennuspaikkoja
pientaloille rannan virkistyskäyttötarpeet huomioiden.

Kaavaehdotus pidetään nähtävänä 20.12.2017-22.01.2018 Pälkäneen kunnanvirastossa, os. Keskustie 1, Pälkäne. Suunnitelmaan voi tutustua myös osoitteessa www.palkane.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/asemakaavat

Kunnan jäsenillä ja muilla osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus tulee toimittaa kunnanhallitukselle nähtävänä olon aikana, os. Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne.


20.12.2017 PÄLKÄNEEN KUNNANHALLITUS

20.12.2017

Etusaaren ranta-asemakaavaehdotuksen nähtävilläolo

Etusaari sijaitsee Pälkäneveden keskiosassa Luikalansaaren lounaispuolella.
Suunnittelualueen pinta-ala noin 17 ha. Alue on yksityisessä omistuksessa. Tavoitteena on määrittää ranta-asemakaavalla alueelle sopiva rakentamisen määrä sekä muut tarvittavat alueet. Suunnittelussa selvitetään mahdollisuuksia kehittää aluetta matkailu- ja loma-asumiskohteena saaren luontoa, maisemia, perinnebiotooppia ja saaressa tapahtuvaa luonnonlaiduntamista hyödyntäen ja huomioiden.


Kaavaehdotus pidetään nähtävänä 20.12.2017-22.01.2018 Pälkäneen kunnanvirastossa, os. Keskustie 1, Pälkäne. Suunnitelmaan voi tutustua myös Pälkäneen Internet-sivuilla www.palkane.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/ranta-asemakaavat

Kunnan jäsenillä ja muilla osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus tulee toimittaa kunnanhallitukselle nähtävänä olon aikana, os. Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne. Lisätietoja kaavasta antaa kaavanlaatija Helena Väisänen:


Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen
Puh. 040 557 6086
arkkitehtitoimisto@helenavaisanen.fi


20.12.2017 PÄLKÄNEEN KUNNANHALLITUS

07.12.2017

Kunnanvaltuuston kokous 14.12.2017

Pälkäneen kunnanvaltuuston seuraava kokous pidetään torstaina 14.12. klo 15 kunnantalolla valtuustosalissa (os. Keskustie 1, 36600 Pälkäne). Kokouksen esityslista julkaistaan edellisen viikon perjantaina kunnan internet-sivustolle www.palkane.fi ja kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä ke 20.12.2017 klo 12 alkaen kunnan internet-sivustolla www.palkane.fi.

Pälkäneellä 7.12.2017
Mirva Kittilä
kunnanvaltuuston puheenjohtaja

21.11.2017

Liikenneviraston päätös LIVI/73/04.01.01/2017

Liikennevisrasto on 13.9.2017 hyväksynyt päätöksellään LIVI/73/04.01.01./2017 tiesuunnitelman "Valtatien 12 parantaminen välillä Huutijärvi-Laitikkala, Kangasala, Pälkäne".

Päätös ja sen perusteina olevat asiakirjat valitusosoituksineen ovat jäljennöksinä nähtävänä 30 päivää 21.11. - 21.12.2017 välisen ajan Pälkäneen kunnanvirastolla os. Keskustie 1, 36600 Pälkäne (maantielaki 103 §).

Lisätietoja suunnitelmasta antaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa projektipäällikkö Heikki Koski, p. 0295 036 251.

01.11.2017

Jylhäniemen ranta-asemakaava / Kaavaehdotuksen nähtävilläolo

Suunnittelualue sijaitsee Kukkiajärven länsirannalla maanteitse n. 7 km päässä Luopioisten kirkonkylästä.
Kaavan laatimisen tavoitteena on määrittää Vilppulan tilan rantarakennusoikeus ja mahdollistaa tavanomaisten lomarakennuspaikkojen muodostuminen tilan ranta-alueelle.


Kaavaehdotus pidetään nähtävänä 01.11.2017-01.12.2017 Pälkäneen kunnanvirastossa, os. Keskustie 1, Pälkäne. Suunnitelmaan voi tutustua myös kunnan Internet-sivuilla osoitteessa www.palkane.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/ranta-asemakaavat.


Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus tulee toimittaa kunnanhallitukselle nähtävänä olon aikana, os. Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne.


Lisätietoja kaavasta antaa kaavanlaatija:
Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa / maanmittausinsinööri (AMK) Arto Remes
sposti: arto.remes@ymparistonsuunnittelu.fi
puh. 040 162 9193


01.11.2017 PÄLKÄNEEN KUNNANHALLITUS

30.10.2017

Kuulutus / Kutsu tietoimitukseen

Tielautakunta pitää yksityistietoimitukset Konkin- sekä Rantapellontien hakemuksien mukaisesta tiekunnan perustamista.

Kutsu tietoimitukseen

02.10.2017

Viivästyksiä rakennuslupien käsittelyssä

Pälkäneen kunnan rakennusvalvonnassa on valmiiden rakennuslupien käsittelyajassa viivettä. Käsittelyaika on noin 2kk.

Katselmukset ja tarkastukset hoidetaan tilauksesta noin 1-2 viikon sisällä.

Pälkäneen kunnan rakennusvalvonta pahoittelee viivettä.

25.09.2017

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vanhojen diagnostisten näytekokoelmien siirto Tampereen Biopankkiin

 

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri siirtää vanhoja patologian ja genetiikan diagnostisia näytekokoelmia ja niihin liittyviä tietoja Tampereen Biopankkiin. Siirto koskee noin 400 000 henkilön niin sanottuja vanhoja näytteitä, jotka on otettu hoidon tai tutkimuksen yhteydessä ennen biopankkilain voimaantuloa 1.9.2013.

 

Näytteiden ja tietojen siirrosta tiedotetaan 25.9.2017 alkaen julkisella tiedotteella eri tiedotusvälineissä. Henkilöillä, joita siirto koskee, on tiedonannon julkaisemisesta 60 päivää aikaa kieltää siirto biopankkiin. Biopankkikellon voi tehdä myös myöhemmin, jolloin jo siirrettyjä näytteitä ja tietoja ei luovuteta enää uusiin tutkimuksiin. Kiellon tekeminen ei vaikuta hoitoon eikä siitä aiheudu muitakaan kielteisiä seuraamuksia.

 

Lue PSHP:n julkinen tiedote 25.9.2017

 

 

18.09.2017

KELAn aukiolo muuttuu

KELAn Pälkäneen toimiston aukioloaika 1.10.2017 alkaen:

Pälkäneen toimisto palvelee yksinomaan ajanvarauksella maanantaisin. Varaa aika, www.kela.fi/ajanvaraus tai soittamalla palvelunumeroon.

Voit asioida verkossa (www.kela.fi/asiointi), puhelimitse tai ajanvarauksella. Toimiston postilaatikko sijaitsee kunnanviraston asiakaspalvelun yhteydessä.

12.07.2017

Kalliomäen ranta-asemakaavan voimaantulo

Pälkäneen kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.05.2017 § 35 Kalliomäen ranta-asemakaavan. Päätös tulee lainvoimaiseksi tällä kuulutuksella.

12.07.2017 Pälkäneen kunnanhallitus

06.07.2017

Kesäsulku 3.-23.7.2017

Kunnanvirasto ja Kelan yhteispalvelu ovat vuosilomien keskittämisen vuoksi suljettuina 3.-23.7.2017. Kunnan nähtävinä pidettävät asiakirjat ja kuulutukset ovat tänä aikana nähtävillä pääkirjasto Arkissa os. Kehätie 4, kirjaston aukioloaikoina.

Pälkäneen sosiaalitoimisto on suljettuna 3.-28.7.2017.

Vesihuoltolaitoksen vikapäivystys ma-to 7-15 ja pe 7-13.45 p. 0400 633 352 (Onkkaala) ja p. 0400 638 452 (Luopioinen), muina aikoina koko kunnan alueella p. 0400 638 452.

Kuntainfopiste on avoinna ti-la 10-15 Luopioisten kirkonkylällä Pytingissä os. Museotie 1, p. 046 9020 581. Kuntainfosta saa tietoa asumisesta, elämisestä ja matkailusta Pälkäneen kunnassa. Kuntainfosta saa myös Luopioisten kuntosalin avaimia ja siellä voi hoitaa seuraavia tilavarauksia: Vohlisaaren rantasauna, Rajalansaaren savusauna ja mökki sekä Seuratalon juhlatila.

Pälkäneen kunnan matkailuinfo palvelee Keltaisessa Talossa kaupan ja kahvilan aukioloaikojen mukaisesti.

05.07.2017

Rakennus- ja ympäristöjaoksen kuulutus

Rakennus- ja ympäristöjaokselle on jätetty ympäristönsuojelulain 27 §:n sekä maa-aineslainen mukaiset lupahakemukset koskien soran murkausta ja seulontaa sekä maa-ainesten ottamista, kuulutus.

 

21.06.2017

Kesäsulku 3.-23.7.2017

Kunnanvirasto ja Kelan yhteispalvelu ovat vuosilomien keskittämisen vuoksi suljettuina 3.-23.7.2017. Kunnan nähtävinä pidettävät asiakirjat ja kuulutukset ovat tänä aikana nähtävillä pääkirjasto Arkissa os. Kehätie 4, kirjaston aukioloaikoina.

Pälkäneen sosiaalitoimisto on suljettuna 3.-28.7.2017.

Vesihuoltolaitoksen vikapäivystys ma-to 7-15 ja pe 7-13.45 p. 0400 633 352 (Onkkaala) ja p. 0400 638 452 (Luopioinen), muina aikoina koko kunnan alueella p. 0400 638 452.

Kuntainfopiste on avoinna ti-la 10-15 Luopioisten kirkonkylällä Pytingissä os. Museotie 1, p. 046 9020 581. Kuntainfosta saa tietoa asumisesta, elämisestä ja matkailusta Pälkäneen kunnassa. Kuntainfosta saa myös Luopioisten kuntosalin avaimia ja siellä voi hoitaa seuraavia tilavarauksia: Vohlisaaren rantasauna, Rajalansaaren savusauna ja mökki sekä Seuratalon juhlatila.

Pälkäneen kunnan matkailuinfo palvelee Keltaisessa Talossa kaupan ja kahvilan aukioloaikojen mukaisesti.

07.06.2017

Haikankärjen ranta-asemakaavaehdotuksen toinen nähtävilläolo

Kaava-alue sijaitsee Kukkia-järven keskiosassa Haikanvuoren länsiosassa.

Alue on yksityisessä omistuksessa. Kaava-alueen pinta-ala noin 3,8 ha. Tavoitteena on osoittaa alueelle uusia maisemaan, luontoon ja maastoon hyvin sopeutuvia lomarakennuspaikkoja.

Muutosten johdosta kaavaehdotus pidetään uudelleen nähtävänä 30 vrk ajan 07.06.2017-07.07.2017 Pälkäneen kunnanvirastossa, os. Keskustie 1, Pälkäne. Suunnitelmaan voi tutustua myös täältä. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus tulee toimittaa kunnanhallitukselle nähtävänä olon aikana, os. Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne.

 

07.06.2017 PÄLKÄNEEN KUNNANHALLITUS

09.05.2017

Muikkutien asemakaavamuutoksen luonnoksen nähtävilläolo

Kaava-alue sijaitsee Kostianvirran eteläpuolella koskien kiinteistöjä Hiukanmäki 635-424-10-68 ja osaa kiinteistöstä Pumpela 635-424-10-79. Kaava-alueen pinta-ala on noin 1,5 ha.


Kaavamuutoksen tavoitteena on luoda asemakaavalla uusia rakennuspaikkoja pientaloille rannan virkistyskäyttötarpeet huomioiden.


Kaavaluonnos pidetään nähtävänä 30 vrk ajan 10.05.2017.-09.06.2017 Pälkäneen kunnanvirastossa, os. Keskustie 1, Pälkäne. Suunnitelmaan voi tutustua myös täältä. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavamuutoksesta. Mielipiteet tulee toimittaa kunnanhallitukselle nähtävänä olon aikana, os. Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne.
10.05.2017 Pälkäneen kunnanhallitus

09.05.2017

Rakennus- ja ympäristötoimi suorittaa ns. kevätkatselmuksen touko-kesäkuussa 2017

Rakennus- ja ympäristötoimi suorittaa ns. kevätkatselmuksen touko-kesäkuussa 2017

Katselmuksessa valvotaan mm. seuraavien kuntakuvaan vaikuttavien tekijöiden asianmukaista kuntoa: rakennusten julkisivut, rakennusten muut ulkopuoliset osat, portit, aidat, istutukset, pihamaat, kevyet rakennelmat, pihan siisteys, jätteet ym.

Havaituista puutteellisuuksista ja määräajasta niiden korjaamiseksi ilmoitetaan kunnossapitovelvollisille kirjallisesti.

25.04.2017

Rakennusvalvonnan ohjelmistopäivitys

Rakennusvalvonnan ohjelmiston päivityksestä johtuen rakennuslupien myöntämisessä tulee viivästystä. Ohjelmiston käyttökatkos on alkanut 21.4. ja kestää noin pari viikkoa. Tänä aikana ei lupia myönnetä, mutta niitä voi toimittaa normaaliin tapaan kunnanviraston info-pisteeseen.